Asiantuntijat kannustavat aikataulutettuun seksiin – näin sinä onnistut siinä parhaiten

Ota tietyt seikat huomioon seksin aikatauluttamisessa ja onnistut siinä paremmin.
Ajatus seksin aikatauluttamisesta – ajankohtien sopiminen etukäteen seksin harrastamista varten – ei ehkä monen korviin kuulosta kovin viehättävältä tai innostavalta ajatukselta, mutta asiantuntijat ovat antaneet sille tukensa – hyvästä syystä.
”Se ei ole spontaania, mutta seksin harrastamista tapahtuu todennäköisemmin”, parisuhdeasiantuntija Terri Orbuch sanoi Women’s Healthille.
Orbuchin mukaan seksin aikatauluttaminen ei tarkoita sitä, että se olisi vähemmän tyydyttävää, hauskaa tai intiimiä. Ja se todella on tapa varmistaa, ettei seksielämä hiivu parin välillä kokonaan.
”Poikaystäväni matkustaa töiden takia neljänä päivänä viikossa, joten tiedän, että iltana, kun hän tulee takaisin, seksiä on tiedossa. Jos sitä ei olisi sovittu, luultavasti kumpikin vain simahtaisi väsymyksen takia”, 29-vuotias nainen kertoi omista kokemuksistaan.
Seksiterapeutti Kat Van Kirkin mukaan seksin aikatauluttaminen ei tarkoita sitä, että tyytyisi yhteen asentoon joka keskiviikko minuutin tarkkaan aikaan.
”Kyse on seksin laittamisesta etusijalle, jotta löydät viiden, kymmenen tai 20 minuutin mittaisia mahdollisuuksia olla intiimisti kumppanisi kanssa kuin teillä on ollut tapana”, Van Kirk neuvoi.
Women’s Healthin mukaan on kuitenkin ajankohtia, joilloin sinun ja kumppanisi halut käyvät todennäköisemmin yksiin. Se kannattaa ottaa huomioon aikatauluttamisessa.
Aamulla
”Testosteronitasot ovat sekä miehillä että naisilla korkeammalla aamulla, joten jos voit, laita kello soimaan 20 minuuttia aiemmin tai menkää suihkuun yhdessä”, Van Kirk vinkkasi.
Seksistä saatu endorfiiniryöppy voi myös auttaa jaksamaan aamun työmatkaliikenteessä paremmin.
Salin jälkeen
Kun olet tehnyt kunnon hikitreenin, on todennäköistä, että tunnet olosi todella hyväksi vartalosi suhteen ja kuntoilu on tehostanut testosteronitasoja jälleen. Tutkimukset ovat jopa osoittaneet, että kuntoilu voi nostaa seksihaluja. Women’s Healthin mukaan Austinissa sijaitsevan Teksasin yliopiston tutkimus selvitti, että kun naiset polkivat 20 minuuttia ja sitten katsoivat pornoelokuvaa, tehostui veren virtaus sukuelimiin merkittävästi kuntoilun myötä.
Illalla kello 19-21
National Sleep Foundationin mukaan monet jättävät seksin väliin, koska ovat liian väsyneitä, joten ei kannata odottaa, kunnes kumpikin on jo lähes nukahtamaisillaan. Sen sijaan parempi vaihtoehto on ryhtyä intiimeihin puuhiin vaikka iltaohjelman mainoskatkolla.
”Ehkä se on vain suuseksiä ja vehtailua tai kymmenen minuutin pikainen seksisessio, sekin lasketaan”, Van Kirk sanoi.
Paina siis nämä vinkit mieleesi ja ala suunnitella, milloin seuraavan kerran harrastat seksiä.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- Suhteesi on tuhoon tuomittu, jos et huomioi siitä näitä 3 asiaa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- 15 asiaa, jotka kaikkien yli nelikymppisten kannattaa tehdä – ennen kuin on myöhäistä
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 9 tapaa, joiden avulla saat vyötärösi näyttämään kapeammalta hetkessä
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- 7 asiaa, joista miehet eivät välitä makuuhuoneessa
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- Kaada kirkasta viinaa pesukoneeseen – näin se vaikuttaa lopputulokseen
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa