Aloita päivä kunnon aamiaisella: Iso aamupala auttaa polttamaan tuplasti kaloreita
Iso aamiainen on tutkimuksen mukaan parempi idea kuin ison aterian syöminen illalla.
Unohda aamupalamurot ja syö sen sijaan täyttävä, iso aamupala ja pienempi ateria illalla suuren päivällisen sijaan. Tämä voi auttaa sinua jopa laihtumaan, sillä uuden tutkimuksen mukaan kunnon aamiainen saa elimistön polttamaan 2,5-kertaisen määrän kaloreita läpi päivän, kertoo Metro.
Tutkimuksessa analysoitiin 16 miehen aineenvaihduntaa laboratoriokokeessa. Miehiä pyydettiin syömään vähäkalorinen aamupala sekä runsaskalorinen päivällinen yhtenä päivänä ja toimimaan päinvastoin toisena päivänä; siis syömään runsaskalorinen aamupala ja vähäkalorinen päivällinen.
Tutkijat saivat selville, että isomman aamupalan ja pienemmän päivällisen syöminen tehosti ruokavalion synnyttämää termogeneesiä, eli kehon lämmöntuotantoa, joka kuluttaa kaloreita. Metron mukaan näin tapahtui, vaikka päivän aikana nautittujen kaloreiden määrä oli sama.
”Tuloksemme osoittavat, että aamiaiseksi syöty ateria – sen sisältämien kaloreiden määrästä huolimatta – synnyttää tuplasti korkeamman termogeneesin kuin saman aterian syöminen päivälliseksi”, tutkimusta tehnyt tohtori Juliane Richter sanoi.
”Tämä löydös on merkittävä kaikille, sillä se korostaa riittävän syömisen merkitystä aamiaisella”, hän lisäsi.
Auttaa ehkäisemään liikalihavuutta
Tutkimuksessa ilmeni lisäksi, että vähäkalorisen aamupalan syöminen tehosti halua syödä herkkuja läpi päivän. Richterin mukaan liikalihavuutta ja korkeaa verensokeria voi koettaa ehkäistä syömällä enemmän aamupalalla kuin päivällisellä.
”Suosittelemme liikalihavia sekä terveitä syömään suuren aamupalan eikä suurta päivällistä vähentääkseen painoaan ja estääkseen metabolisia sairauksia”, Richter kertoi.
Tutkimus julkaistiin Endocrine Society’s Journal of Clinical Endocrinology & Metabolism -journalissa ja voit tutustua siihen tarkemmin täällä.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi