BBC:n teettämän kyselyn mukaan monen mielestä musiikin kuunteleminen auttaa parantamaan oloa, kun on sairaana tai elämässä vaikeita aikoja.

Rockyhtye Queenin eeppinen kappale Bohemian Rhapsody on oiva valinta kuunneltavaksi, jos ei tunne oloaan hyväksi tai on alakuloinen, kertoo BBC. Britannian yleisradioyhtiön teetti kyselyn, jossa selvitettiin millainen musiikki voi piristää oloa, ja Bohemian Rhapsody sijoittui ykköseksi.

Toiseksi kyselyssä tuli Abban Dancing Queen ja kolmanneksi tuoreempi hitti, Pharrell Williamsin Happy. Williams jakoi sijansa klassisen musiikin kanssa.

Bohemian Rhapsody oli enemmän miesten suosiossa, kun naiset kallistuivat enemmän Abbaan. Yli 65-vuotiaiden joukossa klassinen musiikki oli suosituin vaihtoehto ja nuoret suosivat Williamsin Happya.

BBC:n mukaan yli kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista sanoi kuuntelevansa musiikkia, jos eivät tunne oloaan hyväksi. Lähes 90 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että musiikki voi parantaa oloa, kun he ovat sairaina tai kohtaavat vaikeita aikoja elämässä.

BBC:n ComRessillä teettämään kyselyyn vastasi 1 000 ihmistä ja he valitsivat suosikkinsa kymmenen kappaleen joukosta.

Lähde: BBC