Älä ole kuukautiskiertojesi orja – syö, liiku ja elä kiertovaiheen mukaan oikein
Joskus voi tuntua siltä, että joutuu toimimaan liikaa sen oireilun mukaan, missä vaiheessa kuukautiskiertoa on menossa.
Kierron eri vaiheessa olo on erilainen ja sen mukaan kannattaisi toimia siten, että se tekee itselle hyvää. Kun syö, liikkuu ja elää kiertovaiheen mukaisesti oikein, myös ikävä oireilu tulee helpottamaan. Hormonit hallitsevat nälkää, kylläisyyttä, stressiä, nukkumista, heräämistä, energiatasoja ja paljon muuta. Niiden tasot vaihtelevat pitkin kiertoa, joten tietyssä vaiheessa kiertoa voi olla esimerkiksi erittäin väsynyt. Mielialan laskuakin voi esiintyä.
Kuukautiskierron synkronointi helpottaa oireilua – se sisältää neljä vaihetta
Monien mielestä hormonitasojen vaihtelu on negatiivinen asia. Kannattaisi kuitenkin ajatella se niin, että sen ansiosta naiset saavat mahdollisuuden mukauttaa kehonsa ja elämäntyylinsä aikataulunsa mukaan. Sitä kutsutaan kuukautiskierron synkronoinniksi, joka sisältää neljä vaihetta. Niissä otetaan huomioon hormonivaihtelut ja muutetaan elämäntavat sen mukaiseksi.
Jotta synkronointi onnistuisi, on ensin seurattava omaa kiertoa, esimerkiksi kuinka pitkä se yleensä on. Sen voi tehdä ihan vanhanaikaisen kalenterin avulla tai sitä varten tehdyllä sovelluksella. Kun laittaa ylös kierron eri vaiheessa kokemia asioita esimerkiksi sen, että jossakin vaiheessa himoitsee suklaata, alkaa vähitellen erottaa kierron neljä eri vaihetta:
Vaihe 1: Kuukautisvuotopäivät
Tämän vaiheen aikana kannattaa liikkua kevyesti ja tehdä sellaisia liikkeitä, jotka parantavat verenkiertoa. Siihen sopii hyvin esimerkiksi jooga, sen sijaan että kävisi kuntosalilla rehkimässä. Lepo ja itsensä hemmottelu kuuluvat myös tähän vaiheeseen.
Kannattaa syödä terveellistä kevyttä ruokaa ja sellaisia aineksia, jotka lievittävät tulehduksia. Jokaisen aterian tulisi sisältää proteiinia, jotta saa riittävästi hormonituotannon kannalta välttämättömiä aminohappoja.
Hormonitasot ovat alimmillaan kuukautisvuodon aikana, joten sen ansiosta voi tehdä järkeviä, itselle uskollisia päätöksiä. Tämä on se aika, jolloin on hyvä harkita suuria elämänmuutoksia.
Vaihe 2: Follikulaarinen vaihe
Tämä on se vaihe, joka tulee ennen ovulaatiota. Hormonitasot nousevat vähitellen tässä vaiheessa ja samalla myös energiatasot. On aika tehdä vähän rankempia liikuntaharjoituksia, joita voivat olla esimerkiksi vaellus tai kevyt juoksu.
Estrogeeni- ja insuliiniherkkyys lisääntyvät, joten kannattaa syödä hiilihydraattipitoisia ruokia (viljat, perunat, hedelmät), jotta elimistö pystyy hyödyntämään niitä kunnolla ja pitämään verensokerin vakaana. Kannattaa syödä myös suolelle hyväksi olevia ruokia, kuten hapankaalilla tai kimchia. Myös parsakaali on tässä vaiheessa erinomaista ravintoa.
Tässä vaiheessa suositellaan keskittymään paitsi kuntotavoitteisiin mutta myös ura- ja parisuhdetavoitteisiin. On aika unelmoida suurista asioista ja suunnitella tulevaisuutta.
Vaihe 3: Ovulaatiovaihe
Testosteronit ja estrogeenit ovat tässä vaiheessa huipussaan, joten on aika harrastaa kunnolla sykettä nostavaa liikuntaa esimerkiksi kuntonyrkkeilyä.
Kannattaa syödä kylmiä, raakoja, energisoivia ja kuitupitoisia ruokia sekä varmistaa, että saa kovan kuntoilun tueksi tarpeeksi proteiinia sisältävää ravintoa. Kun estrogeeni alkaa ovulaation jälkeen laskea ja progesteroni nousta, niin myös insuliiniresistenssi laskee ja aineenvaihdunta hidastuu. Siksi osa edellisen vaiheen hiilihydraateista kannattaa korvata terveellisillä rasvoilla. Sopivia ruokia ovat esimerkiksi rasvainen kala, pähkinät ja siemenet.
Kommunikointitaidot paranevat ovulaation aikana, koska lisääntynyt testosteroni lisää itseluottamusta. Nyt on hyvä aika pyytää palkankorotusta, lopettaa suhde tai pyytää ihastus treffeille.
Vaihe 4: Luteaalivaihe
Progesteronitasot ovat tässä vaiheessa huipussaan. Tässä vaiheessa monet kokevat PMS-oireita, kuten alhaista energiaa, kouristuksia, päänsärkyä ja aknea. Moni voi ihmetellä miten ei kykenekään enää puolentoista tunnin pituiseen lenkkiin, kuten viime viikolla. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, koska kehon peruslämpötila on noussut, ja olo on tavallista kuumempi ja hikisempi. Energiaa on edellistä viikkoa vähemmän ja keho valmistautuu vuotamaan verta viikon ajan. Kannattaa liikkua kevyesti tai pitää lepopäiviä.
Tämä vaihe voi tuntua kuin kehossa olisi alkamassa syksy. Sopivaa syötävää ovat maaläheiset ruuat, kuten bataatti, kurpitsa, uunileivonnaiset, punainen liha ja paahdetut ruuat. Etusijalle kannattaa laittaa ruokahalua tyydyttävät ruoat, kuten terveelliset rasvat, jotta ne hillitsisivät makeanhimoa. Jos makeaa kuitenkin haluaa syödä, sopivaa syötävää ovat esimerkiksi tumma suklaa ja taatelit.
Tämä vaihe ei ole oikea aika ryhtyä uusiin tai luoviin projekteihin. Maksa vaikka laskut, tee kotitöitä ja täydennä tehtävälistaasi tulevia kierovaiheita ajatellen.
Toivottavasti nämä neuvot auttavat sinua kestämään paremmin kiertosi eri vaiheet!
Lähde: Healthista
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi