Ajatusten voima: Nämä 11 ajatusta voivat sabotoida parisuhteesi
Negatiiviset ajatukset voivat tehdä enemmän haittaa kuin hyötyä, sillä ne saattavat muuttua teoiksi.
Onnellisessa parisuhteessakin ollessa mieleen voi tulvia epävarmuuksia, jotka voivat muuttua peloiksi ja negatiivisiksi ajatuksiksi. Popsugarin mukaan niistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä, jos niihin ei puutu.
Ajatukset voivat helposti muuttua teoiksi ja jos ei ole varovainen, voivat epäterveet ajatukset vaikuttaa siihen, miten kumppanin kanssa kommunikoi, miten häntä kohtelee ja missä valossa hänet näkee. Popsugar listasi 11 tällaista negatiivista ajatusta, joita pälkähtäessä mieleen kannattaa pohtia, miten kokee oman tilanteensa ennen kuin viattomalta vaikuttavat ajatukset ja huolet pääsevät aiheuttamaan vahinkoa, mitä ei voikaan korjata.
”En voi kilpailla sen kanssa, mitä sinulla ja exälläsi oli.”
Kumppanisi entinen on entinen syystä. Popsugarin mukaan jos jatkuvasti huolehdit siitä, miten pärjäät ex-kumppaneihin verrattuna, ei se auta mitään ja voi saada sinut pitämään koko suhdettanne itsestään selvänä.
”Minä vielä pilaan koko suhteen.”
Jos murehdit tästä, todennäköisesti niin tulee myös tapahtumaan. Kun on vakuuttunut jostakin, olipa se negatiivista tai positiivista, on maailmankaikkeudella tapana vahvistaa juuri tämä uskomus. Jos todella uskot suhteen menevän metsään ennen kuin siitä on mitään oikeita merkkejä, voivat omat tekosi saada sinut toteuttamaan oman ennustukseksi, mikä ei ole reilua sinua itseäsi tai kumppaniasi kohtaan.
”Sinun pitäisi tehdä minut onnelliseksi.”
Valitsemasi kumppanin pitäisi tuoda iloa elämääsi, mutta Popsugar muistuttaa, ettei ole kumppanin tehtävä varmistaa, että olet onnellinen. Onnellisuus lähtee itsestä ja parisuhteen pitäisi vain tehdä siitä ihanampaa. Jos luotat siihen, että kumppanisi tekee sinut onnelliseksi, tulee siitä liikaa lopulta paineita henkilölle, jolle siitä ei pitäisi tulla paineita.
”Onnelliset parit eivät koskaan riitele.”
Kaikilla pareilla on riitoja ja eteen tulee erimielisyykisä ja onkin epärealistista uskoa, että parisuhteessa ei pitäisi tulla riitoja. Mitä enemmän tiedät toisesta ihmisestä ajan mittaan, sitä enemmän on pidettävää ja asioita, joista ei pidä ja mitä nopeammin ongelmia saa ratkaistua tavalla, joka ei ole loukkaava, sitä vahvempi kytkös välillänne on.
”Minua on vaikea rakastaa.”
Popsugarin mukaan jokaista voi rakastaan ja vaikka saatamme ajatella, että vaatimuksemme ja odotuksemme saattavat rasittaa parisuhdetta, sisimmiltään jokainen haluaa vain, että hänestä välitetään, hän tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Suurinta osaa ihmisistä ei ole vaikea rakastaa, heidän vain täytyy tehdä selväksi, mitä rakkaus heille tarkoittaa.
”Olemme liian erilaisia.”
Siinä on jotain kaunista, kun rakentaa kestävän siteen toiseen ihmiseen, joka on kasvanut eri maailmassa kuin itse tai jonka kiinnostuksen kohtee eroavat omistasi. Mutta sen sijaan, että murehtisit näiden eroavaisuuksien olevan ylipääsemättömiä, muistuta itseäsi siitä, miksi alun perin olette yhdessä. Ja lopulta mitä hauskaa siinä olisi, että on yhdessä jonkun kanssa, joka on kuin kopio itsestäsi? Yhtäläisyydet eivät aina johda yhteensopivuuteen.
”Emme ole siinä vaiheessa, missä meidän pitäisi olla.”
Oman parisuhteen etenemisen vertaaminen ystävien, perheenjäsenten tai tuntemattomien parisuhteisiin voi lisätä paineita muuten rauhaisaan suhteeseen. Luota oman suhteesi ajoitukseen ja muista, että teidän aikajananne on teidän ja vain teidän.
”En tiedä, voinko luottaa sinuun.”
Olipa sitten luottamus aiemmin rikottu, mikä on antanut syytä huoleen tai vain ajattelet ennakoivasti, Popsugarin mukaan jos jatkuvasti mietit, ettei kumppaniisi voi luottaa, johtaa se vain draamaan ja lopulta pilaa koko suhteen. Parisuhdetta ei ole, jos ei ole luottamusta ja jos nämä ajatukset kasvavat liian äänekkäiksi ilman, että kumppanisi kanssa kohtaatte luottamusongelmaa, on vain ajan kysymys ennen kuin lähdette eri teille.
”Tämä suhde ei ole sellainen kuin se ennen oli.”
Et ole se ihminen tänään, kuka olit viime viikolla. Joka hetki me muutumme sekä tavoilla, jotka ovat selviä meille itselle että tavoilla, joita emme todella ymmärrä. Jos huolehdit siitä, miksi suhteesi näyttää eriltä nyt kuin alussa, jätät silloin huomiotta sen, että kumppanisi kanssa tuotte suhteeseenne oman kasvunne ja jos kaipaat liikaa suhteen alkuvaihetta, sinulta menee ohi kauniita hetkiä, joita tapahtuu vain silloin, kun on ollut jonkun kanssa pidemmän aikaa.
”Pelkään päästää sinua lähelle.”
Omien suojamuurien laskeminen parisuhteessa voi olla vaikein vaihe siteen luomista ajatellen kahden ihmisen välille, mutta jos et ole valmis olemaan haavoittuvainen, et koskaan muodosta aitoa yhteyttä. Eteenpäin ei voi päästä ilman, että kumppanisi oppii tuntemaan sinut.
”Sinun pitäisi muuttua minun vuokseni.”
Jos kumppanissasi on jotain, mistä en pidät, ei se tule muuttumaan oikealla tavalla, ellei hän itse halua sitä muutosta tehdä. Tapojen, piirteiden tai minkään häntä määrittelevän ominaisuuden muuttaminen toisen ihmisen takia ei kestä toisin kuin jos sen tekisi itsensä takia ja mikään määrä rakkautta toista kohtaan ei saa sinua muuttumaan, ellet halua tehdä töitä sen eteen itse ensin.
Lähde: Popsugar
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi