Aivot on ohjelmoitu valehtelemaan seksin takia, paljastaa tutkimus
Totuuden kaunistelu tai paisuttelu ovat tutkimuksen mukaan tapa tuoda itsensä esiin parhaassa mahdollisessa valossa potentiaaliselle kumppanille.
Valkoiset valheet, totuuden väärestely ja valehtelu päästäkseen harrastamaan seksiä ei ole pelkästään yleistä, vaan myös luonnollista, ilmenee tutkimuksesta. Syy on aivoissa: Journal of Experimental Psychologyssa julkaistun tutkimuksen mukaan aivot on ohjelmoitu kertomaan valheita mahdollisille seksikumppaneille.
Tutkimuksesta uutisoineen Metron mukaan tämä käy järkeen, kun otetaan huomioon se, että aivot on ohjelmoitu lisäämään mielihyvää, minkä takia ihmiset toistavat miellyttäviä tapoja, kuten syöminen ja seksin harrastaminen. Eli vaikka jokin olisi vastoin uskomuksiasi tai luonnettasi, todennäköisesti kaunistelet asioita tai liioittelet niiden merkitystä, jotta sinusta tulisi miellyttävämpi kuva toiselle ihmiselle.
”Kun on mahdollisuus seksiin, ihmiset todennäköisemmin vaihtavat asennettaan ja osallistuvat petolliseen itsensä esittelyyn”, totesivat Rochesterin yliopiston ja israelilaisen Interdisciplinary Center Herzliya -korkeakoulun tutkijat.
”Toisin sanoen he myötäilevät, kaunistelevat ja toisinaan valehtelevat”, he lisäsivät.
Tekaistuja vastauksia ja valheita
Tutkimusta varten tutkittiin yli 600 heteroseksuaalin opiskelijan käytöstä, ketkä olivat vuorovaikutuksessa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Metron mukaan osallistujille annettiin tilanteita, joissa heitä ohjeistettiin ottamaan vastakkaisia näkemyksiä asioihin verrattuna viehättävään, vieraaseen ihmiseen, jonka kanssa he juttelisivat.
Osallistujat jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen altistui seksuaalisesti vihjailevalle kuville ja toinen taas ei. Tutkimustulokset osoittivat, että seksuaalisen pohjustuksen jälkeen osallistujat todennäköisemmin myötäilivät tuntemattoman mielipiteitä ja näkemyksiä.
Metron mukaan joissakin tapauksissa osallistujat tekaisivat vastauksia muun muassa siitä, deittailisivatko he ihmistä, joka treenaa tai nauttivatko he halailusta ja kainalossa kiehnäämisestä. Erillisessä tutkimuksessa tutkijat havaitsivat, että osallistujat toisinaan suoraan valehtelivat hyvännäköiselle tuntemattomalle ihmiselle muun muassa seksikumppaneiden määrästä.
Pyrkimys antaa itsestä parempi vaikutelma
Tutkijoiden mukaan tällainen ei ole kuitenkaan täysin haitallista.
”Tällaiset muutokset asenteessa saatetaan nähdä hienovaraisena liioitteluna tai harmittomana tapana tehdä vaikutus tai olla lähempänä mahdollista kumppania”, tutkijat sanoivat.
”Ihmiset tekevät tai sanovat lähes mitä tahansa muodostaakseen yhteyden viehättävään tuntemattomaan ihmiseen”, he jatkoivat.
”Kun seksuaalinen järjestelmä aktivoituu, olet motivoitunut esittämään itsesi parhaassa mahdollisessa valossa. Se tarkoittaa sitä, että kerrot tuntemattomalla asioita, jotka saavat sinut vaikuttamaan paremmalta kuin todella olet”, tutkijat päättivät.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että liiallinen asioiden paisuttelu ja valehteleminen voi kostautua etenkin silloin, jos toivot mahdollisesta seksikumppanista pitkäaikaisempaa kumppania.
Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin täällä.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi