Äiti tiivisti vanhemmuuden 30 sekuntiin ruokakomerossa piileskellessä – katso hulvaton video
Videosta tuli nettihitti, johon monet vanhemmat pystyvät samaistumaan.
Jokainen kaipaa välillä omaa aikaa ja rauhaa, mutta pienten lasten vanhemmilla tämä ei aina onnistu. Siksi monet vanhemmat koettavat erilaisin tavoin järjestää edes lyhyen hetken vain itselleen – vaikka sitten piiloutumalla ruokakomeroon herkkutelemaan, kuten Ashley Gardner teki.
Gardner on neljän 2-vuotiaan tytön äiti, joka onnistui tiivistämään vanhemmuuden noin 30 sekuntiin hulvattomalla videolla.
”Isä on ulkona lapioimassa lunta pihatietä. Äiti kaipasi kipeästi herkkua selvitäkseen loppuillasta, joten piileskelen ruokakomerossa. Syömässä herkkua. Onko se väärin”, äiti sanoo videolla.
”He eivät koskaan mene pois. He haluavat kaiken, mitä sinulla on”, äiti jatkaa heilutellen Twizzleriä kädessään.
Tämän jälkeen äiti kääntää kuvan alas lattian tasoon ja näyttää, kuinka yksi perheen nelosista kurkkii oven raosta. Kun taapero sanoo äidille ”Hei!” oven alta, äiti vastaa kuitenkin jo huomattavasti iloisemmalla äänensävyllä – herkku lienee siis tehnyt tehtävänsä.
Gardner kertoi TODAY:lle miettineensä, että monet voivat samaistua ajatukseen, että omia lapsia rakastaa, mutta toisinaan tarvitsee heistä taukoa.
”He eivät koskaan mene pois – ja se ei ole huono asia. Mutta kun haluan herkkua 15 minuuttia ennen nukkumaanmenoaikaa ja he eivät voi saada sokeria ennen unille menoa … minun täytyy piiloutua ja haukata hieman, että olen valmis heitä varten”, äiti sanoi.
Gardner paljasti TODAY:lle, että videolla nähty piiloutuminen ei ole ensimmäinen kerta, kun hän tekee niin.
”Menen ruokakomeroon useita kertoja päivässä hakemaan ruokaa tytöille ja ehdottomasti naukkaan jotain ennen kuin tulen sieltä pois”, äiti naurahti.
Perheen neloset ovat harvinainen tapaus, sillä nelikko koostuu kaksista identtisistä kaksosista: ensin syntyivät Indie ja Esme ja pian Scarlett ja Evangeline.
Perheen YouTube-kanavalla kerrotaan, että Gardner ja hänen miehensä kärsivät kahdeksan vuotta lapsettomuudesta, kunnes onnistuivat koeputkihedelmöityshoidon avulla tulemaan raskaaksi. Hoidoissa Gardneriin laitettiin kaksi munasolua, jotka molemmat kiinnittyivät ja jakautuivat – todennäköisyys tälle perheen mukaan on yksi 70 miljoonasta.
TODAY:n mukaan nelosten äiti ei pidäkään mitään osaa vanhemmuudessa itsestään selvänä – ei edes niitä hetkiä, kun hän piileskelee Twizzlereiden kanssa ruokakomerossa.
”He ovat minun suurin, tärkein lahjani … Tilanteemme on ainutlaatuinen, mutta en muuttaisi sitä miksikään muuksi”, äiti kertoi.
Äidin hulvaton video on julkaistu perheen YouTube-kanavalla sekä Facebook-sivulla ja sitä on katsottu näillä sivustoilla tätä kirjoittaessa yhteensä yli kahdeksan miljoonaa kertaa.
Monet ovat kommentoineet videon yhteydessä, kuinka helppo siihen on samaistua. Reddit-sivustolla vanhemmat ovat myös alkaneet jakaa omia, vastaavia kokemuksiaan siitä, miten järjesteävät omaa aikaa itselleen.
”Poikani tykkää leikkiä, että olen hirviö ja lukitsee minut vaatekomeroon. Tänään istuin siellä 30 minuuttia. Siellä oli rentouttavaa”, yksi kirjoitti.
”Tyttäreni tykkää leikkistä, jossa ”äiti nukahti” ja minä makoilen silmät kiinni lattialla. Pitkälti paras leikki ikinä”, toinen paljasti.
Lisää vanhempien vastaavia paljastuksia voit lukea täällä. Gardnerin perheenäidin hulvattoman videon sen sijaan voit katsoa artikkelin yllä, ja jos haluat seurata heidän arkeaan, löydät perheen YouTube-kanavan täältä.
Pystytkö sinä samaistumaan tähän videoon? Kerro se kommenteissa!
Lähde: TODAY
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi