Äiti, hemmottele itseäsi – nämä asiat jokaisen äidin pitäisi tehdä ainakin kerran vuodessa

Nämä kahdeksan asiaa ovat todella ansaittuja tekoja itseään varten.
Varsinkin pienten lasten äideillä voi olla kädet täynnä töitä ja oman itsensä ajatteleminen jää helposti taka-alalle. Äitien olisi kuitenkin hyvä välillä tehdä asioita myös vain omaa itsensä hyväksi.
Pure Wow listasikin kahdeksan asiaa, jotka jokaisen äidin pitäisi tehdä ainakin kerran vuodessa.
1. Käy hieronnassa
Hieronta on rentouttavaa ja jumissa olevien lihasten avaaminen tekee vain hyvää.
2. Vietä 24 tuntia erossa lapsistasi
Tai vaikkapa viikko tai useampi päivä, jos se on mahdollista. Varmasti omia rakkaitaan kaipaa, mutta itselle omistettu aika voi auttaa jaksamaan arkea paremmin.
3. Tuhlaa rahaa johonkin vaatteeseen, jonka ehdottomasti haluat
Lapsiperheissä voi olla runsaasti menoeriä, mutta äitikin ansaitsee jotain uutta ja kivaa. Hanki siis se ihana vaate, jota olet pitkään ihaillut.
4. Tee jotain täysin vastuutonta
Vaihda vapaalle ja ole hetki huoleton, koska huolehdit muista vuoden jokaisena muuna päivänä. Ota ilta itsellesi ja ystävillesi ja lähde viihteelle ja kumoa viisi margaritaa tai impulssiostoksena hanki esimerkiksi kotiin uutta sisustusta.
5. Ota yksi kuva, jossa näytät upealta
Sinulla on runsaasti söpöjä kuvia jälkikasvustasi, mutta pidä huolta, että joku ottaa myös sinusta kuvan tai useita, joissa näytät tyrmäävän upealta.
6. Löydä uusi ystävä
Hän voi olla äiti itsekin, mutta jos näin on, muista puhua muustakin kuin lapsista.
7. Nauti kulttuurista
Tapoja on monia taidenäyttelyssä tai museossa vierailusta elokuviin menemiseen tai konsertissa käymiseen. Kunhan menet ulos, halutessasi hieman tälläydyt ja nautit kulttuuritarjonnasta.
8. Sijoita rahaa ammattisiivoojaan
Edes kerran vuodessa anna jonkun muun tehdä kotisi suursiivous – se tekee sinusta kuin uuden naisen.
Mitä sinun mielestäsi jokaisen äidin pitäisi tehdä ainakin kerran vuodessa? Kommentoi alla!
Lähde: Pure Wow
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Onko hyvännäköisten ihmisten elämä helpompaa kuin muiden? Tutkimus selvitti asian
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa
- 15 minuutin spagettiateria leviää netissä: Maistuu koko perheelle
- 17-vuotias kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa: Poliisi paljasti karmivan kuolinsyyn
- 7 merkkiä, jotka viittaavat siihen, että olet kasvattanut pilalle lellityn lapsen
- Nainen halusi antaa lapselleen erikoisen nimen – tuleva isä loukkaantui suunnattomasti
- Jos miehesi tekee näitä 10 asiaa, hän ei enää ole tyytyväinen suhteeseenne
- 6 nerokasta ja huomaamatonta tapaa syödä joka päivä 500 kilokaloria vähemmän
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- 7 ruokaa, jotka sisältävät eniten biotiinia – syö niitä ja saat upeat hiukset sekä kynnet
- Kumppanisi haluaa todennäköisesti erota, jos hän kysyy sinulta yhden näistä 7 kysymyksestä
- Nämä 7 asiaa mies pitää sinulta salassa – ja se on hyvä
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- 10 huomaamatonta merkkiä kertovat, että mies pettää sinua
- Näitä 5 asiaa sinun ei kannata koskaan kertoa poikaystävälle
- Nämä 7 merkkiä kertovat, että sinun on vähennettävä alkoholinkäyttöäsi välittömästi
- Silmiesi väri kertoo kaiken tämän hyvinvoinnistasi ja alkoholinkulutuksestasi
- 7 ruokaa, jotka sisältävät eniten biotiinia – syö niitä ja saat upeat hiukset sekä kynnet
- 12 asiaa, joista et koskaan saisi luopua parisuhteen vuoksi
- 6 nerokasta ja huomaamatonta tapaa syödä joka päivä 500 kilokaloria vähemmän