9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
Ei ole helppoa löytää kumppania, joka on valmis asettumaan aloilleen ja rakastamaan sinua ikuisesti.
Mahdotonta se ei kuitenkaan ole. Kun uskot löytäneesi tällaisen kumppanin, nämä merkit voivat kertoa sinulle, että hän on tosissaan kanssasi.
1. Hän ottaa sinut huomioon
Hän huolehtii siitä, että olet onnellinen. Hän kuuntelee hulluja työtarinoitasi, hieroo niskaasi ja tekee ruokaa silloin, kun sinä olet väsynyt. Sinusta huolehtiminen on hänelle tärkeää, ja hän hoitaa hommansa hyvin.
2. Hän haluaa viettää kanssasi paljon aikaa
Jos hän viestittelee sinulle päivittäin ja ehdottaa yhteistä tekemistä, olet hänelle tärkeä.
3. Seksi ei ole hänelle tärkeintä
Tietenkin petipuuhat kiinnostavat häntäkin, mutta seksi ei ole pääsyy siihen, että hän on kanssasi – kaukana siitä. Sen sijaan hän haluaa kokea kanssasi monenlaisia asioita, kuten matkustella ja pitää hauskaa.
4. Hän huomioi sinut tehdessään isoja päätöksiä
Hän ei ota vastaan uutta työtä juttelematta asiasta sinun kanssasi. Tai jos hän suunnittelee muuttamista toiseen kaupunginosaan, hän varmistaa, ettei kulkeminen kotienne välillä tule olemaan liian hankalaa – tai ehkäpä haluatkin muuttaa yhteen hänen kanssaan? Tällaisilla suurilla päätöksillä on merkitystä parisuhteelle, ja hän tietää sen.
5. Hän kertoo sinulle asioita, joita ei ole paljastanut muille
Yön pimeydessä käydyissä keskusteluissa hän uskoutuu sinulle asioista, joista hän ei ole koskaan puhunut kenellekään – ei edes parhaalle ystävälleen.
6. Hän ei flirttaile muiden kanssa
Hän näkee vain sinut, joten sinun ei tarvitse olla varuillasi siitä, minne hänen katseensa vaeltaa.
7. Häntä ei haittaa puhua tulevaisuudesta
Kun puhut yhteen muuttamisesta, talon ostamisesta tai kihlautumisesta joskus tulevaisuudessa, hän ei lähde välittömästi karkuun. Hänen ei tarvitse olla 100-prosenttisesti valmis suuriin parisuhdemuutoksiin, mutta hän on kuitenkin avoin keskustelulle niistä.
8. Hän kehuskelee sinulla
Hän esittelee sinut muille ylpeänä. Hänen perheensä, ystävänsä ja serkkunsa tietävät sinusta paljon, koska hän on todella rakastunut sinuun ja tahtoo kertoa sinusta kaikille.
9. Hän haluaa saada sinut tuntemaan itsesi erityiseksi
Hän ei ainoastaan kohtele sinua kuin kuningatarta – hän haluaa tehdä niin. Tällainen voi joskus tuntua raskaalta hyvässäkin parisuhteessa, mutta häntä se ei haittaa, sillä hän todella rakastaa sinua.
Lähde: Popsugar
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä