86-vuotiaan mummon erittäin kohtelias Google-haku ihastuttaa – Googlekin kommentoi
Lapsenlapsi jakoi 86-vuotiaan isoäitinsä haun Twitterissä, mistä se lähti leviämään netissä.
Asioiden ”googlaaminen” on arkipäivää suurelle osalle ihmisistä, mutta vanhusten käsitys Googlen toiminnasta voi olla hieman erilainen nuorempiin sukupolviin verrattuna. Tästä erittäin herttainen osoitus on 86-vuotiaan May Ashworthin Google-haku, joka leviää nyt netissä.
Brittimummo voi hyvinkin olla kohtelian googlettaja, sillä hän on hakuihinsa laittanut mukaan sanat ’please’ ja ’thank you’. Ashworthin kohteliaan tavan googlata toi julki hänen lapsenlapsensa, 25-vuotias Ben John, joka twiittasi kuvakaappauksen mummonsa selaimessa olleesta hausta.
”Olkaa hyvä ja kääntäkää tämä roomalainen luku mcmxcviii, kiitos”, mummo oli kirjoittanut Google-haussaan.
Koska Johnin ja hänen poikaystävänsä kodissa ei ole kuivausrumpua, oli hän mummonsa luona pesemässä pyykkiä, kun hän odotellessa lainasi mummonsa kannettavaa tietokonetta ja näki, mitä hän oli kirjoittanut Googleen.
”Google-haku sai minut naurahtamaan, joten päätin ottaa siitä kuvan ja jakaa sen Twitterissä kavereideni nähtäväksi. En odottanut näin monien ihmisten näkevän sitä”, John kommentoi viraaliksi yltynyttä twiittiä BBC:lle.
”Kysyin häneltä, miksi hän käytti sanoja ’please’ ja ’thank you’ ja vaikutti siltä, että hän ajatteli, että joku – oikea ihminen – Googlen päämajassa hoitaa haut”, John sanoi.
”Mummo ajatteli, että olemalla kohtelias ja hyväkäytöksinen, haku olisi nopeampi”, hän jatkoi.
Twiitti ja mummon Google-haku ovatkin saaneet ihastuneen vastaanoton ja twiittiä on kommentoitu muun muassa kehuen mummon omaavan tyyliä ja käytöstapoja sekä hänen googlaustapansa on kerrottu olevan suloisinta maailmassa. Herttainen Google-haku ja siitä julkaistu twiitti kiinnittivät myös hakukonejätin huomion.
Hope you're well.
In a world of billions of Searches, yours made us smile.
Oh, and it's 1998.
Thank YOU
@Push10Ben
”Parhahin Benin isoäiti. Toivottavasti voit hyvin. Miljardien hakujen joukossa sinun hakusi sai meidät hymyilemään. Niin, ja vastaus on 1998. Kiitos SINULLE”, Google UK twiittasi.
Myös Googlen virallinen, kansainvälinen Twitter-tili noteerasi kohteliaan mummon.
No thanks necessary.
Sincerely,
goo.gl/ZkIkmm
See why one grandma's Google polite request is making everyone smile
Thanks to Ben John's grandma, we now know just how charming Google searches can be.
”Hyvä Isoäiti, ei tarvetta kiitoksille. Ystävällisin terveisin, Google”, twiitissä sanottiin.
Lähde: BBC
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi