8 luovaa tapaa, joiden avulla innostut taas ruoanlaitosta
Etenkin koronan myötä oma keittiö on saattanut tulla jo turhankin tutuksi ja innostus ruoanlaittoa kohtaan on voinut hiipua.
Jos aiemmin laitoit innolla ruokaa, mutta nyt keittiössä häärääminen lähinnä tuntuu puuduttavalta, voivat hyvät neuvot olla tarpeen. Noutoruoan tilaaminen ja ravintoloissa syöminen nyt, kun koronarajoituksia löysätään, tuovat kaivatua vaihtelua, mutta omalle kokkailuakulle voi antaa lisää virtaa muillakin tavoilla.
Alta löydät kahdeksan nokkelaa ja luovaa tapaa, jotka auttavat löytämään taas palon ruoanlaittoa kohtaan.
Loihdi eeppinen leikkeletarjotin (tai vastaava)
Aterian ei todellakaan tarvitse olla vain yhdistelmä proteiinia, hiilarilisuketta ja kasviksia, ei ainakaan joka päivä. Viihdyttävän syömiskokemuksen saamiseksi ja ruoanlaittoinnon palauttamiseksi yksi oiva tapa on charcuterie boardit. Yleensä charcuterie board on lautanen tai tarjotin täynnä erilaisia leikkeleitä, makkaroita ja juustoja sun muita herkkuja, mutta tätä boardia voi versioida oman mielen mukaan – miten olisi pannukakkuversio?
Real Simple kertoo, että eeppiset charcuterie boardit olivat yksi Pinterestin ennustuksista vuoden 2021 suosituimpien ruokatrendien joukkoon – ja hyvästä syystä. Tällaisen tarjottimen kokoaminen ei vaadi paljon ja se on erittäin monipuolinen, sillä voit koostaa siitä juuri sellaisen kuin itse tahdot.
Tutustu eri maiden keittiöihin virtuaalisen kokkauskurssin avulla
Korona on laittanut kapuloita rattaisiin maailmalla matkustelulle, mutta reissuhimoja voi koettaa tyydyttää tutustumalla eri maiden keittiöihin osallistumalla verkon välityksellä toteutettavaan kokkauskurssiin, joka keskittyy jonkin tietyn maan tai alueen keittiöihin. Lähes loputtomat vaihtoehdot voivat sytyttää samalla kokkailukipinäsi sekä opit laittamaan uudenlaisia ruokia.
Ota kokkailun kaveriksi ’kokkauscocktail’
Ruoanlaitto nousee uudelle tasolle, kun sen kaverina on jokin juoma. Ota lasillinen viiniä, tee itsellesi klassikkodrinkki Old Fashioned tai keitä kupillinen hyvää teetä kyytipojaksi, kun kokkaat. Real Simplen mukaan kokkauscocktail tuo ruoanlaittoon rentoudun tuntua eikä se enää tunnu vain yhdeltä askareelta muiden joukossa.
Uunipelti kehiin
Jos haluat helpon arki-illan aterian, joka maistuu koko perheelle, ota kehiin uunipelti ja vain sillä valmistettavat ateriat. Uunipeltiaterioiden valmistelu on helppoa, lopputulos on maukas ja siivous on myös helppoa, kun on vain yksi asti käytössä. Uunipeltiaterian idea on yksinkertainen: yhdistele proteiinia ja vihanneksia uunipellille ja anna niiden kypsyä uunissa.
Real Simplen mukaan kana on aina toimiva raaka-aine näissä ruoissa, mutta myös kala, äyriäiset, kasvikset, pitsa tai pannukakku ovat kaikki hyviä vaihtoehtoja. Kun koko operaation työläin vaihe on odottaa, että uuni on tarpeeksi lämmin, niin tiedät pääseväsi helpolla. Löydät erilaisia ruokaohjeita uunipeltiaterioiksi esimerkiksi googlamalla ohjeita hakusanalla peltiruoka tai englanniksi sheet pan dinner.
Hanki uusi keittokirja tai seuraa somea
Real Simpelin mukaan silmät syövät ensin ja vain harva asia innostaa ruonlation pariin niin hyvin kuin herkulliset kuvat aterioista. Kokkausinspiraatiota voi hakea niin keittokirjoista kuin somekanavista esimerkiksi eri merkkien sivuilta, tunnetuilta kokeilta ja ruokabloggaajilta.
Huolehdi välineet kuntoon
Kokkausveitsesi on sinun oma apukokkisi. Kun teet valmisteluja ruoanlaittoa varten, sujuu kaikki helpommin ja turvallisemmin, kun veitsesi on terävä ja muutkin välineet toimivat kuin kuuluisi. Real Simple muistuttaa, että terävä veitsi sytyttää ilosi kokata, säästää aikaasi ja tekee sinusta paremman kokin.
Tutustu tuoreisiin yrtteihin ja valmiskastikkeisiin
Kun ruoanlaittoväsymys iskee, on tärkeä löytää muutamia laiskoja tapoja, joiden avulla saat helposti makua aterioihin. Ota avuksi tuoreet yrtit, mausteet ja valmiskastikkeet. Real Simple vinkkaa, että esimerkiksi tuore salvia tai rosmariini antaa paistetulle kanalle uuden elämän, kun taas lohen ja perunoiden kanssa voi kokeilla harissaa ja lisätä avakadoleivälle tai peltiruokaan ripauksen mustaa valkosipulia.
Tee aamupala päivälliseksi
Etenkin näin pandemian keskellä pieni luksus ja herkuttelu on tarpeen. Olipa syötävänä sitten huevos rancheros tai köyhiä ritareita mustikoiden ja kermavaahdon kera, vain harva asia saa Real Simplen mukaan tuntemaan olevansa enemmän elossa – ja kapinallinen – kuin syömällä aamupalaherkkuja päivälliseksi. Aamupala on päivän paras ateria, joten miksi sen pitäisi olla vain aamujen juttu? Tee omia lemppariaamiaisiasi päivälliseksi tai etsi kiinnostavia reseptejä netistä.
Lähde: Real Simple
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi