8 humalan siivittämää keskustelua, joita pariskunnat käyvät yhdessä
Kun pariskunta ottaa alkoholia yhdessä, lopputulos voi olla hyvä tai huono.
Nautitusta määrästä riippuen päädytään joko tappelemaan tai sitten illasta voi sukeutua mitä ihanin. Jossain lasien kumoamisen välissä käydään todennäköisesti joku allaolevista (surku-)hupaisista keskusteluista.
8 humalan siivittämää keskustelua, joita pariskunnat käyvät yhdessä:
1. Valtava heittäytyminen päähänpistoon, johon ei oikeasti ole rahaa tai aikaa.
”Lähdetään kuukaudeksi Pariisiin!”, tai ”Tottakai tilataan se 500 euron tehosekoitin netistä, tilataan se nyt!”. Yhdessä on mukavaa suunnitella kaikkea, mutta kannattaa varoa tekemästä isoja ostoksia, joista ei enää aamulla realiteettien iskiessä päin kasvoja saa rahoja takaisin.
2. Täysin vailla pohjaa olevat bisnesideat.
Miksi viinipullon kumoamisen jälkeen oman varman vakityön jättäminen ja kynttiläpajan perustaminen tuntuu niin hyvältä idealta? Tai vielä parempaa: lyöminen hynttyyt yhteen oman kumppanin kanssa uralla, josta kummallakaan ei ole realistista käsitystä? Kun lopulta joskus löydätte aivan huikealta tuntuneet bisnesideanne raapustettuna kajalkynällä tahraiseen servettiin, ette toivottavasti ole ehtineet vielä irtisanoutua.
3. Järjettömät suuttumisen aiheet.
Joillekin ihmisille alkoholi ei vain sovi. Toiset alkavat haastaa riitaa ja uhota niin merkityksettömistä asioista, ettei niille voisi kuvitella kuin nauravansa, ellei riita olisi jo täydessä vauhdissa. Mustasukkaisuus ja vanhat, sopimattomat erimielisyydet nostavat herkästi päätään humalassa, mutta myös normaalielämässä täysin mitättömän tuntuiset aiheet. ”En käsitä, miksi et halua hankkia akvaariota. Vihaatko eläimiä niin paljon? Miten voin elää tuollaisen tunteettoman ihmisen kanssa?”
4. Toisen huolehdittavana oleminen ja siitä kehuminen.
Kyllä, toinen varmasti osaisi toimia tulevan lapsenne kanssa, jos hän pystyy huolehtimaan sinut tolkuttomassa kunnossa kotiin ja puhtaana petiin kylpyhuonekäynnin kautta. Tämä ei kylläkään tee itse huolehdittavasta ensisijaista Vuoden Äiti/Isä-ehdokasta.
5. Tappelu, joka saa alkunsa siitä, kun toinen on ”niin ilkeä”.
Tässä tapauksessa ”olla niin ilkeä” tarkoittaa sitä, että tämä ilkeäksi haukuttu kumppani pakottaa toisen baarista kotiin ennen kuin tämä alkaa voida pahoin ja sammuu pöytään. Tätä riitaa on hyvin vaikea selvittää ennen seuraavaa päivää. Humalassa ihminen totta tosiaan menettää kaiken arvostelukykynsä omaa käytöstään kohtaan. Kukakohan loppujen lopuksi oli se ilkeä…
6. Maailman noloimmat rakkaudentunnustukset.
Jos ilta menee mukavasti, jossain vaiheessa vähintään toinen intoutuu ylistämään rakkauttaan toista kohtaan. Valitettavasti tämä ei ole kovinkaan kummoista romanttisen verbaliikan riemusoittoa, vaan lähinnä jankuttamista. ”Mä niiin raksasthan sua, ihana rakash ihana rakash mun mun mun”. Vaikka humalainen riitely on järkyttävää kuunneltavaa, et jaksaisi itsekään kuunnella omaa lepertelyäsi sivusta seuraajan roolissa.
7. Yhtäkkinen kosiminen.
Asia, joka on saattanut tuntua ennen niin kovin vaikelta asialta tai haastavalta toteuttaa juuri oikealla tavalla, tuntuu hyvältä juuri silloin kun estot ovat alkoholin takia olemattomimmat. Jos oikeaa hetkeä on tullut odotettua vuosia, mitä veikkaat, onko romanttisin ja ikimuistoisin tapa ehdottaa loppuelämän sitoutumista hetkessä, jossa polvistuminenkaan ei sujuisi horjumatta?
8. Kaikkein kummallisimpien seksuaalisten fantasioiden paljastaminen, jotka todennäköisesti keksit siinä hetkessä.
Jos aamulla muistat vielä mitä tulit sanoneeksi, mietit todennäköisesti, miksi ihmeessä sanoit jotain sellaista ja sitä, ettet oikeasti edes halua kumppanisi yllättävän sinua kissanaamari kasvoilla, pitkät kalsarit jalassa, valmiina sitomaan sinut sukkahousuilla keittiön kaapin oveen, koska se olisi muka unelmiesi täyttymys. Yritäpä korjata tämä harhaluulo, kun et kehtaa ottaa koko asiaa enää edes puheeksi. Ja ei, hän ei ollut tarpeeksi humalassa jottei muistaisi enää asiaa.
Lähde: Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi