8 asiaa, joista voit nauttia myös täysin ilman rahaa
Näitä ihania asioita elämässä et voi rahalla ostaa.
Onhan se pakko myöntää, että rahalla voi tehdä ihania asioita. Jos rahaa on riittämiin, voit lähteä esimerkiksi ihanalle lomalle rentoutumaan, käydä ulkona syömässä ystävien tai kumppanin kanssa, ja vaikkapa nauttia säännöllisistä kampaajakäynneistä tai hemmotella itseäsi kynsihoidossa.
Lähes meillä jokaisella on kuitenkin elämässään vaiheita, jolloin raha voi olla tiukassa, ja sen käyttöä pitää miettiä tarkkaan. Aina ei yksinkertaisesti ole varaa tehdä niitä asioita, joista nauttii.
On kuitenkin tärkeää muistaa olla kiitollinen niistä ihanista asioista, joita elämässä on. On myös tärkeää muistaa, että kaikkein parhaimpiin asioihin elämässä ei edes tarvitse rahaa.
Tässä on 8 ihanaa asiaa, joita ei voi ostaa rahalla.
- Rakkaus. Se on yksi elämän tärkeimmistä asioista, ja sitä ei kukaan voi ostaa rahalla.
- Aikaa ei myöskään voi ostaa rahalla, ja toisella annettu aika onkin sen vuoksi todella arvokasta.
- Terveys on myös asia, jota ei voi ostaa rahalla. Rahalla voi toki ostaa terveydenhuollon palveluja, mutta raha ei silti takaa hyvää terveyttä.
- Lahjakkuus. Rahasta voi olla hyötyä erilaisten taitojen kehittämisessä, mutta todellista, aitoa lahjakkuutta ei voi ostaa rahalla.
- Tyytyväisyys omiin saavutuksiin on myös asia, jota ei voi ostaa rahalla. Omien unelmien ja tavoitteiden saavuttaminen ei ole rahasta kiinni.
- Luonnosta nauttiminen on myös täysin rahasta riippumatonta. Miljonääri ei nauti luonnosta yhtään sen enempää kuin sinäkään.
- Nauraminen on ei myöskään edellytä rahaa, ja siitä voit nauttia, vaikka sinulla olisikin matti kukkarossa.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: All Women’s Talk
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Naimisissa oleva mies käy treffeillä ja on siitä ylpeä – perustelu vetää hiljaiseksi
- Anoppi löytää vävypojasta otetun valokuvan – kyyneleet alkavat virrata totuuden selvitessä
- Terapeutti varoittaa: 8 varoitusmerkkiä, joita lähes kukaan ei huomaa omassa parisuhteessaan
- Kysy kumppaniltasi 5 kysymystä, jos haluat pitää parisuhteen kipinän yllä
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi