7 syytä, miksi pidät kiinni epäterveestä parisuhteesta
Moni meistä roikkuu epäterveessä suhteessa, vaikka ei kannattaisi.
Moni suhteessa oleva miettii säännöllisesti eroa, mutta ei kuitenkaan ikinä tee eropäätöstä. Vaikka et välttämättä olisikaan onnellinen parisuhteessasi, saattaa sinusta olla vaikeaa tai lähes mahdotonta päästää suhteesta irti. Moni jää jopa suhteeseen, joka on onnettoman lisäksi jopa epäterve.
Miksi ihmiset siis jäävät huonoihin suhteisiin, vaikka voisivat hyvin lähteä? Seuraavassa listassa on 7 syytä, miksi ihmiset jäävät huonoihin suhteisiin.
- Pelkäät jääväsi yksin, etkä oikein edes muista millaista on olla yksin, ja miten muka silloin edes pärjäsit.
- Haluat jäädä mukavuusalueellesi, sillä ainakin kaikki suhteessanne on tuttua, eikä sinun tarvitse lähteä tuntemattomille vesille, eli epämukavuusalueellesi.
- Pelkäät, ettet löydä tilalle ketään parempaakaan, joten jäät mieluummin huonoon suhteeseen.
- Jäät suhteeseen lojaaliuudesta ja vastuuntunnosta, sillä et halua loukata kumppaniasi.
- Toivot, että kumppanisi nyt lopulta kuitenkin muuttuisi, sillä onhan hän luvannut niin monet kerrat.
- Olet emotionaalisesti riippuvainen kumppanistasi, ja kaipaat hänen jatkuvaa tukeaan, sillä itsetuntosi saattaa olla todella huono.
- Pelkäät, että tulet katumaan päätöstäsi myöhemmin, etkä enää saakaan kumppaniasi takaisin.
Kuulostaako tutulta?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib / Kuva: Milan Popovic, Unsplash
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi