7 ruokamaailmaa vuonna 2021 muuttanutta trendiä – amatööritkin pääsivät vaikuttamaan
Vuosi 2021 toi ruokamaailmaan monia uusia tuulahduksia, joista monet liittyivät kasvispohjaisiin tuotteisiin.
Myös TikTok oli suuressa osassa, kun ruokaan liittyvät trendit nousivat suosioon. Se tarkoitti samalla sitä, että monien amatöörikokkaajien ohjeista tuli suosittuja. Nyt on hyvä hetki katsoa mitä kaikkea ruokaan liittyvää moni halusi edellisenä vuonna päästä kokeilemaan.
1. Kasvipohjaisista ruuista tuli todella suosittuja
Tämä ei ollut mitään uutta, että kasvipohjaiset elintarvikkeet ja ohjeet olivat suosiossa. Sama trendi on näkynyt jo vuosien ajan. Moni kokeili viime vuonna kasvipohjaisia proteiinituotteita, joilla korvasi lihan. Toivottavasti tuo trendi jatkuu edelleen.
2. Koska oli pula tuotteista ja toimituksissa ongelmia, monissa keittiössä kokeiltiin luovuutta.
Monissa maissa koettiin pulaa elintarviketuotteista ja toimituksissakin oli usein ongelmia. Siksi kokit keksivät mitä luovempia keinoja korvata eri tuotteita. Moni saattoi jopa aloittaa itse kasvattamaan erilaisia syötäviä kasveja.
3. Luonto oli monilla kokkaajilla mielessä.
Huoli ympäristöstä ja kiinnostus jätteiden vähentämiseen sai monet muuttamaan omia kokkauskäytäntöjään. Se nähtiin sekä ravintoloiden että kotien keittiöissä. Esimerkiksi maito- ja lihatuotteiden käyttöä vähennettiin.
4. Kokeiltiin vanhoja lapsuusmuistoista tulleita ohjeita.
Myös nostalgian kaipuu näkyi ruokamaailmassa. Moni halusi kokeilla ohjeita, jotka muistivat lapsuudestaan. Se saattoi tuoda samalla turvallisen tunteen, joka auttoi kokemaan maailmassa vallinneen pandemian paremmin.
5. TikTok antoi amatööri- ja ammattikokeille mahdollisuuden esitellä taitojaan.
Sosiaalinen media on ollut korvaamaton työkalu, jolla ihmiset ovat saaneet pidettyä yhteyttä, joka ei ole pandemian aikana onnistunut fyysisessä maailmassa kovin hyvin. TikTok oli yksi yhteydenpitoväline, jossa jaettiin paljon myös ruokaohjeita.
6. Pop-up-ravintolat
Monet kokit keksivät, että he voivat leikkiä uusilla mauilla ja keittiöillä sekä jakaa luovuutensa yleisön kanssa pop-up-ravintoloiden avulla. Suomessakin esimerkiksi kiersivät Ville Haapasalon kärryt, joissa myytiin herkullista georgialaista juustoleipää eli hatsapuria.
7. Noutoruoka ja ruoan toimitus ovelle olivat tärkeitä vuoden 2021 ruokailuelämässä.
Monet ravintolat olivat vuoden aikana joko kiinni tai niihin ei haluttu mennä koronan tartuntapelossa paikan päälle ruokailemaan. Siksi moni joko haki ruokaa ravintoloista mukaan tai tilasi suoraan kotiovelle.
Lähde: Huffpost
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi