7 ruokaa, joita maailman vanhimmat ihmiset ovat kertoneet syövänsä – voisivatko ne toimia myös sinulla?
Jokainen haluaisi vastauksen kysymykseen, kuinka elää pitkään. Ruokavaliolla on siinä usein suuri osa, joten maailman vanhimmat ihmiset ovat nyt paljastaneet, mitä he syövät.
Koska ruokavalio koostuu monenlaisesta ravinnosta, on tähän valittu mukaan seitsemän elintarviketta tai ruokalajia, joita todella vanhat ihmiset ovat kertoneet syöneensä elämänsä aikana todella paljon ja usein. Heidän ruokailutottumuksistaan kerrotaan Express-sivustolla, ja suurin osa heistä on naisia. Samalla saadaan myös ravintoterapeutin tuomio siitä, onko heidän ruokavalioonsa usein kuuluva ravinto juuri se syy, että he ovat eläneet niin pitkään.
109-vuotias John Tinniswood
Iso-Britannian vanhin mies, 109-vuotias John Tinniswood, kertoo syövänsä kerran viikossa Fish and chips -aterian. Ravintoterapeutin mukaan kalan syömisessä on toki monia terveyshyötyjä, koska kalassa on terveellisiä rasvoja sekä omega -3-rasvahappoja, jotka liittyvät pienempään sydän- ja verisuonitautien riskiin. Kyseessä on kuitenkin rasvassa uppopaistettu ateria, joten kyseessä on aika paljon muitakin rasvoja sisältävä ateria.
101-vuotias Doreen Glover
Orpingtonissa, Iso Britanniassa sijaitsevassa vanhaiskohdissa, asuva Doreen Glover juhli 101. syntymäpäiväänsä 10. heinäkuuta 2021. Doreen väittää:
”Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus on luottamus ihmisiin ja hyvä valikoima kakkuja sekä keksejä, erityisesti Battenburg -kakkua ja suklaakeksejä.”
Ravintoterapeutin mukaan, kun suurimman ajasta eli noin 70–80 prosenttia käyttää terveellisten ruokavalintojen tekoon, voi myös noin 20–30 prosenttia ajasta nauttia elämän nautinnoista, joista yksi on herkuttelu, joka voi tarkoittaa juuri Doreenin mainitsemia kakkuja ja keksejä.
Jessie Gallan eli 109-vuotiaaksi
Jessie Gallan oli Skotlannin vanhin nainen vuoteen 2015 asti. Hän eli 109-vuotiaaksi. Ennen kuolemaansa hän kertoi, kuinka hän piti pitkän ikänsä syynä puuron syömistä ja sitä, että hän pysyi erossa miehistä.
Puurossa on kuituja, jota ravintoterapeutti tietysti myös suosittelee. Tutkimusten mukaan ravintokuitujen, erityisesti viljakuitujen, saannin lisääminen ruokavalioon liittyy pienempään riskiin kuolla sydän- ja verisuonitauteihin ja sekä kaikkiin syöpiin. Mitä tulee miehiin, siitä ravintoterapeutti ei osaa sanoa varmasti mitään, mutta stressitasojen pitäminen matalalla on hyväksi yleiselle terveydelle.
Susanna Mushatt Jones eli 116-vuotiaaksi
Ennen kuin Susanna Mushatt Jones kuoli vuonna 2016 ollessaan 116-vuotias, oli hän viimeinen elossa oleva amerikkalainen, joka oli syntynyt 1800-luvulla. Hän asui viimeiset elinvuotensa Brooklynissa, New Yorkissa sijaitsevassa vanhainkodissa, jossa hän kertoi pekonin syömisen olevan hänen pitkän ikänsä salaisuus.
Kuten ravintoterapeuttikin, sinäkin varmaan tiedät, että tuo ei toimisi juuri kenenkään kohdalla. Herkullisen maun lisäksi pekoni ei tarjoa paljon mitään muuta hyvää. Liiallisen tyydyttyneen rasvan syöminen nostaa kolesterolitasoja ja lisää sydänsairauksien riskiä. Pekoni saattoi tuoda Susannan elämään paljon nautintoja, ja se teki hänestä niin iloisen, että hän eli pitkään.
Jeanne Calment eli uskomattomat 122-vuotta
Jeanne Calment kuoli vuonna 1997 uskomattomassa 122-vuoden iässä. Hän piti pitkän ikänsä salaisuutena oliiviöljyä, portviiniä ja suklaata. Ravintoterapeutin mukaan Jeannen ruokavalio koostui Välimeren ruokavaliosta, jossa oliiviöljy on tärkein rasvan lähde. Oliiviöljy sisältää runsaasti terveellisiä rasvoja ja sillä on erinomaiset antioksidanttiset ominaisuudet.
Portviinien valmistuksessa käytetyt viinirypäleet sisältävät runsaasti antioksidantteja sekä resveratrolia, jolla on tulehduksia ehkäiseviä ominaisuuksia, joten ne auttavat estämään useita sydän- ja autoimmuunisairauksia. Kun alkoholia nauttii maltillisesti, voi esimerkiksi silloin tällöinen otettu lasillinen portviiniä olla hyväksi terveydelle.
122 vuotta olisi hirvittävän pitkä aika ilman suklaata, joten ei ole mikään yllätys, että se pääsi Jeannen kolmen parhaan joukkoon. Ravintoterapeutin mukaan sitäkin voi välillä syödä, koska se on elämässä niin suuri nautinto. Aiemmin onkin uutisoitu, kuinka pieni herkuttelu suklaalla päivittäin, tekee hyvää terveydelle.
Jokainen näistä vanhuksista taisi kertoa vain, miten he herkuttelevat, mutta osan kohdalla saattoi löytyä pieni syy pitkään ikäänkin.
Lähde: Express
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi