7 asiaa, joihin saatat takertua, jos tunnet olosi epävarmaksi parisuhteessasi
Asiantuntijoiden mukaan jos olo suhteessa on epävarma, voi silloin takertua ja kiinnittää huomionsa täysin tiettyihin seikkoihin.
Jos huomaat takertuvasi pieniin seikkoihin, joita kumppanisi tekee – tai jättää tekemättä – ja tuntuu kuin et voisi lopettaa huolehtimista ja murehtimista, voi se olla merkki siitä, että parisuhteesta puuttuu turvallisuudentunnetta.
Tämä voi Bustlen mukaan tulla ilmi esimerkiksi niin, että pureskelet kynsiäsi, kun hän ei vastaa viestiisi tai mietit mitä se tarkoittaa, jos ette näe toisianne muutamaan päivään. Vaikka voi tuntua, että teet kärpäsestä härkästä, tällaiset pienet huolet voivat kummuta suuremmista ongelmista.
”Ihminen takertuu tai tuntee turvattomuutta, koska hänen intuitionsa kertoo hänelle, että jokin ei tunnu oikealta”, lisensoitu avioliitto- ja perheterapeutti Jennifer L. McBride McNamara kertoi Bustlelle.
”Fiksaatiosta tulee tienviitta siihen, mistä parisuhteessa puuttuu turvaa”, hän jatkoi.
McNamaran mukaan tunnistamalla nämä huolet ja puhumalla niistä kumppanin kanssa, voi turvallisuudentunnetta alkaa kohentaa ja lisätä suhteessa. Parasta on olla rehellinen, vahvistaa toistensa tunteita ja pitää keskustelua menossa luottamuksen muodostamiseksi.
Alle on listattu esimerkkejä asioista, joihin saatat takertua – eli joista voi tulla fiksaatio – jos koet olosi epävarmaksi parisuhteessasi sekä asiantuntijoiden vinkkejä asian korjaamiseksi.
Kuinka paljon vietätte aikaa yhdessä
Jos sinua ahdistaa tai koet epävarmuutta tai turvattomuutta parisuhteessasi, saatat McNamaran mukaan alkaa takerta siihen, kuinka paljon vietätte aikaa yhdessä ja käyttää sitä tapana mitata tai arvioida kumppanisi sitoutumista sinuun ja suhteeseen. Kun tämä on ongelmana, ei ole tavatonta pitää kirjaa mielessä siitä, kuinka monta päivää vietätte yhdessä ja kuinka monta erillään. McNamaran mukaan on jopa mahdollista tuntea mustasukkaisuutta kumppanin muista ihmissuhteista, koska ne vievät aikaa pois yhteiseltä ajanvietolta.
Jos tämä vaikuttaa tutulta, on hyvä selvittää, mistä se johtuu. Oletko esimerkiksi huolissasi siitä, kuinka vahva parisuhteenne on? Kun otat asian esiin, on helpompi parantaa tilannetta pariskuntana.
Kuka tekee kotiaskareet
”Monet, jotka ovat epävarmoissa ja turvattomissa parisuhteissa, pitävät kirjaa asioista, kuten rahasta ja askareista, katkeroituen jos niiden suhteen ei ole tasa-arvoa”, parisuhteiden ja deittailun asiantuntija Jonathan Bennett kertoi Bustlelle.
Tätä voi tapahtua suhteessa kuin suhteessa, mutta sitä tapahtuu todennäköisemmin, jos sinusta tuntuu, ettei kumppanisi arvosta sinua tai ole yhtä sitoutunut kuin sinä. Bennettin mukaan voi auttaa pitää mielessä se, että vaikka kummankin osapuolen tulisi olla yhtä muana suhteessa ja osallistua, tulee eteen aikoja, jolloin toinen joutuu tietyissä tilanteissa antamaan enemmän.
Jos tästä on kuitenkin tullut jatkuva huolenaihe, pohdi miksi pidät kirjaa ja miksi olet tolaltasi askareiden tai vaikkapa raha-asioiden takia. Suhteessasi saattaa olla turvallisuudentunteen puute, joka piileksii pinnan alla.
Mitä kumppani tekee somessa
Jos huomaat murehtivasi siitä, mitä kumppanisi julkaisee sosiaalisessa mediassa tai kenen kanssa hän on siellä tekemisissä, ole kuulolla.
”Jatkuva kumppanin somen tutkailu voi olla merkki epävarmuudesta, etenkin jos haet koko ajan merkkejä siitä, että kumppanisi toimii epäsoveliaalla tavalla”, Bennett selitti.
Jos luottamuksesi on rikottu aiemmin, saatat etsiä merkkejä siitä, että kumppanisi tekee niin uudelleen ja ylittää suhteenne rajoja. Ja jos välillänne oleva kytkös kaipaisi lisää työstöä, tällainen valppaana olo saattaa tuntua entistä tarpeellisemmalta.
Bennettin mukaan jos luot kumppanisi kanssa suhteen, joka on vakaa ja turvallinen, ei silloin tunne tarvetta monitoroida toisen elämää. Työstä siis tapoja rakentaa luottamusta, mahdollisesti puhumalla rajoistanne uudelleen ja aina laittamalla toisenne etusijalle.
Mitä hän tekee, kun hän ei ole kanssasi
Bennett muistuttaa, että on normaalia viettää aikaa erillään parisuhteessa, koska kumpikin halunnee nähdä ystäviään, käydä perheen kanssa reissussa, haluaa pitää omia harrastuksia ja tulla sitten kertomaan kokemastaan kumppanilleen. Jos suhteesta puuttuu turvallisuudentunnetta, nämä arkiset asiat voivat alkaa tuntua todella pelottavilta.
”Tämä voi juontaa juurensa epävarman kumppanin pelosta, että erillään vietetty aika voisi johtaa hylätyksi tulemiseen”, Bennett totesi.
Arvioimalla suhteen terveyttä sekä omia menneitä kokemuksia, voi olla mahdollista löytää syy, mistä tämä epävarmuus kumpuaa. Jos esimerkiksi kumppani ei laita suhdetta etusijalle, voisi olla hyvästä puhua asiasta hänen kanssaan, jotta hän voisi tehdä asiaan muutoksia.
Kumppanin ystävät
Bustlen mukaan ei ole lainkaan tavatonta, että tuntiessaan epävarmuutta parisuhteessa, voivat kumppanin ystävät alkaa tuntua uhilta. Vaikka tällainen käytös usein kuitataan kontrolloimisena tai mustasukkaisuutena, on taustalla perheasianajaja ja parisuhdeasiantuntija Chantalle Sawisionin mukaan epävarmuus kumppanin lähtöä kohtaan ja parisuhteen päättymistä ennenaikojaan. Jos olet kokenut aiemmin ongelmia, kuten uskottomuutta, on se täysin ymmärrettävää. Suhteen kannalta on kuitenkin tärkeä päsätä näistä epävarmuuksista yli parina ja mahdollisesti pyytää jopa apujoukkoja: vaikka vaatii sitoutumista kummaltakin osapuolelta päästä näistä yli, ei ole pahitteeksi puhua terapeutille tällaisista huolista ja selvittää, miten niistä pääsee yli.
Mitä kumppani puuhaa puhelimensa kanssa
Bennett kertoo, että on merkki epävarmuudesta, jos keskityt jatkuvasti siihen, mitä kumppani puuhaa puhelimensa parissa – etenkin jos koetat saada hänet kiinni jostakin tai vaadit nähdä hänen viestejään. Jotkut huolet voivat olla perusteltuja, kun taas toiset ovat suurenneltuja tai pohjautuvat vanhoihin epävarmuuksiin.
”Kuten sosiaalisen median kanssa, vakaa, turvallinen parisuhde vaatii suhteellisen hands off -lähestymistapaa puhelimen kanssa”, Bennett kertoi.
Jos huomaat murehtivasi tätä, kannattaa asiaan pureutua mahdollisimman pian. Se on paljon parempi tapa kuin ihmetellä tai murehtia turhaan sekä se voi olla askel oikeaan suuntaan lisäluottamuksen muodostamiseksi.
Kumppanin tarpeet
Jos et ole 100-prosenttisest varma, että suhteesi on vakaa ja turvallinen, saatat McNamaran mukaan alkaa keskittyä luomaan onnellisuutta kumppanillesi sen sijaan, että avaisit suusi ja puhuisit omista tarpeistasi.
”Tämä on merkki epävarmuudesta, koska toista pelottaa, että toinen suuttuu tai lähtee, jos ei saa haluamaansa”, hän selitti.
”Se kertoo minulle siitä, että kumppaninsa toiveisiin mukautuva osapuoli kokee, ettei voi sanoa asiaan mitään”, hän McNamara jatkoi.
Tietysti on aina okei tehdä mukavia, kivoja asioita toisilleen ja laittaa kumppani etusijalle, mutta sitä ei pitäisi tapahtua oman onnellisuuden kustannuksella. Jos olet aina kakkosena, mieti millainen rooli epävarmuudella ja turvattomuudella voi olla sekä mitä sinä ja kumppanisi voitte tehdä sen parantamiseksi – sekä työstää vakaan, reilun ja vahvan parisuhteen rakentamista.
McNamara huomauttaa, että luottamus ottaa aikansa ja se vaatii paljon pienten, ei-rikottujen luottamusten kertymistä.
”Se vaatii sitä, että jatkuvasti teet, mitä sanoit tekeväsi, olet siellä, missä sanoit aikovasi olla, puhut aiheista, jotka pitää käsitellä ja olet herkkä tunteiden kanssa”, hän neuvoi.
Lähde: Bustle
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi