5 syytä, miksi seurustelu on talven aikana niin erityisen ihanaa
Talvi on parasta aikaa olla parisuhteessa, kun on lämmittävä kainalo, johon käpertyä pakkasten paukkuessa ulkona.
Talvi voi olla monelle lempivuodenaika seurustella ja olla parisuhteessa. Uusia suhteita myös syntyy, kun mittari painuu pakkasen puolelle. Seurustelussa ylipäänsä on monia hyviä puolia, mutta sillä on omat, erityiset puolensa talviaikaan.
Lue alta seitsemän parasta asiaa seurustelusta talviaikaan.
1. Ei tarvitse mennä mihinkään
30 asteen pakkanen antaa hyvän syyn pysytellä sisällä sängyssä toisen kainalossa. Se on vain kiva bonus, että se on myös todella mukava tapa viettää aikaa.
2. Kokkailu
Ruoanlaitto yhdessä on suloinen tapa muodostaa ja vahvistaa sidettä uuteen kumppaniin. Lämpimän, ison aterian teko yhdessä tuntuu toisesta huolehtimisesta enemmän kuin salaatin teko kesällä.
3. Tv-maratonit
Kesällä on mukavampi viettää aikaa ulkona, mutta talvella taas on hyvin aikaa katsella yhdessä elokuva- ja tv-sarjoja, jotka kiinnostavat kumpaakin.
4. Seksi pitää lämpimänä
Seksi on oiva tapa lämmitellä pakkaspäivinä – etenkin jos sen muutenki aikoo viettää kokonaan sängyssä. Kesällä on kuuma ja valmiiksi hiki, talvella taas on kiva hankkia se hiki. Kerroimme aiemmin vinkkejä hyvistä seksiasennoista pakkaspäivien varalle.
5. Talvitreffit
Talvi tarjoaa ihan omanlaiset mahdollisuutensa treffejä varten luistelusta jouluvalojen ihailuun ja lumisotaan. Myös pako mökille pohjoiseen tarjoaa erilaista romantiikkaa talvella kuin kesällä.
Lähde: Glamour
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi