5 asiaa, jotka voivat pilata hyvänkin avioliiton
Nämä viisi asiaa voivat koitua vahvankin suhteen tuhoksi.
Vaikka avioliittosi olisi kuinka vahva tai rakastaisitte toisianne kuinka paljon tahansa, on aina asioita, jotka voivat repiä teidät erilleen. Eikä sen tarvitse aina liittyä siihen, mitä teette tai ette tee.
Ulkoiset tekijät voivat vaikuttaa asiaan. Teidän ei siis tarvitse huolehtia vain itsestänne, vaan teidän on oltava tarkkana myös ulkopuolisista asioista, jotka voivat ajaa kiilaa suhteeseenne.
Tässä on 5 asiaa, jotka voivat pilata vahvan avioliiton. Varo niitä ja tee kaikkesi, jotta ne eivät tuhoaisi suhdettanne.
- Tiukka taloudellinen tilanne ja rahan puutteesta aiheutuva stressi voivat tehdä suhteessa tuhojaan. Panostakaa siis yhteisiin pelisääntöihin ja yhteiseen budjettiin.
- Liian suuri määrä velvollisuuksia ja tehtäviä voi aiheuttaa uupumusta, joka vaikuttaa negatiivisesti suhteeseenne. Järjestäkää aina aikaa pelkkään kaksinoloon, älkääkä antako esimerkiksi lastenhoidon tulla väliinne.
- Huono ja rutiininomainen seksi voi myös tuhota suhteen. Kokonaan puuttuva seksi tekee sen vielä varmemmin.
- Kun suhteesta tulee pelkkää arkirutiinia, voi se helposti viedä koko avioliiton metsään.
- Huono itsetunto voi myös vaikuttaa suhteeseen negatiivisesti, jos toinen tai kumpikin osapuoli kärsii siitä. Huono itsetunto voi nimittäin johtaa masennukseen tai vaikkapa siihen, ettei toinen enää pidä huolta itsestään.
Panostakaa siis siihen, etteivät nämä viisi asiaa toteudu teidän suhteessanne.
Lähde: All Women’s Talk
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi