4 vinkkiä vihannesten ja hedelmien kunnolliseen puhdistamiseen ja uskallat syödä niitä huoletta
Tuoreruuat ovat yleisin ruokamyrkytysten syy, joten on tärkeä tietää miten ne saa kunnolla puhtaaksi.
Ruokamyrkytyksen voi saada esimerkiksi huonosti kypsennetystä lihasta, mutta syy voi olla myös huonosti puhdistettu vihannes tai hedelmä, joiden päällä voi olla esimerkiksi bakteereita, kuten E.coli, salmonella ja listeria. Niiden päällä voi olla myös kemikaaleja, jotka voivat vahingoittaa mahalaukkua ja ruuansulatusjärjestelmän limakalvoja.
Näin vihannekset ja hedelmät kannattaa pestä
Kaikista paras keino on pestä vihannekset ja hedelmät juoksevan veden alla. Hankaa niitä samalla, kun peset, jotta kaikki mikrobit ja torjunta-ainejäämät lähtevät niistä irti. Voit käyttää apuna myös pehmeää harjaa, jos kyseessä on vähän kovempi syötävä, kuten kurkku tai meloni. Muista pestä harja ennen seuraavaa käyttöä.
Vieläkin toimivampi keino on suorittaa ennen pesua liotus makeassa vedessä. Liota ainakin kahden minuutin ajan ennen kuin huuhtelet ne.
Liotuksen voi tehdä myös etikkaa sisältävässä vedessä. Lisää liotusveteen loraus etikkaa ja se vähentää vielä lisää ruokamyrkytyksen mahdollisuutta. Liota etikassa esimerkiksi kymmenen minuutin ajan ennen huuhtelemista.
Neljäs tapa vihannesten ja hedelmien puhdistamiseen, on liottaa niitä ruokasoodaa sisältävässä vedessä. Ruokasooda auttaa hajottamaan pinnalle pinttyneitä torjunta-ainejäämiä. Liota vihanneksia tai hedelmiä ruokasoodaa sisältävässä vedessä noin 15 minuutin ajan ennen huuhtelua.
Muista lopuksi vielä kuivata vihannekset ja hedelmät, jotta niiden pinnalle jäävä kosteus ei edesauta bakteerien lisääntymistä.
Lähde: Healthy
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti