4 tapaa, miten uusi raskaus eroaa keskenmenon jälkeen
Keskenmenon koettuaan uusi raskaus voi olla naiselle paljon rankempi ja erilainen kokemus.
Kirjailija ja bloggaaja Meredith Halen avasi omien kokemustensa kautta, miten keskeytyneen raskauden jälkeinen uusi raskaus on erilainen kokemus naiselle.
Hale listasi 4 tapaa, miten uusi raskaus on erilainen keskenmenon jälkeen.
1. Tuntemattoman pelko
”Kun tulin raskaaksi uudelleen ja odotin tytärtäni, pelkäsin ensimmäistä lääkärikäyntiä. Sykkeen näkemisestä tullut helpotus muuttui pian paniikiksi, kun sain kuulla progesteronitasojeni olevan alhaalla. Tunsin uppoavani liian tuttuun painajaiseen. Jokaisen lääkärikäynnin jälkeen odotin progesteronitasojen kuulemista kuin vanki odottaisi tuomiotaan. Tunsin olevani jumissa kehossa, joka ei toiminut ja ei voinut pitää kiinni siitä, millä oli eniten väliä. Kun selvisin ensimmäisestä kolmanneksesta, epäröintini jatkui ja jokainen hetki piiloutui ahdistuksen ja pelon verhon taakse”, Hale kirjoittaa.
2. Yksinäisyys
Monet kertovat pian läheisilleen tulleensa raskaaksi ja on sydäntäsärkevää joutua kertomaan, että raskaus keskeytyi. Uuden raskauden kohdalla useat ovatkin varovaisempia.
”Odotimme kauan ennen kuin kerroimme kenellekään, mikä sai minut tuntemaan oloni suojatuksi, mutta myös yksin. Raskaudestani tuli salaisuus iloisten uutisten sijaan. Pidin kaiken sisälläni – juuri silloin, kun olisin tarvinnut ystäviäni ja perhettäni eniten”, Hale kertoo uudesta raskaudestaan.
3. Syyllisyys ja itseluottamuksen puute
Keskenmenon jälkeisen uuden raskauden aikana useat saattavat kyseenalaistaa päätöksensä ja olla huolissaan, että jokainen väärin arvioitu teko voi päättää raskauden. Hale paljastaa esimerkiksi olleensa hermostunut tuolien nostamisen suhteen töiden yhteydessä ja pelkäsi sukulaisten matkalaukkujen kantamista heidän tullessa kylään. Halen mukaan keskenmenon saatuaan on helppo pitää kiinni ajatuksesta, että tekemällä kaiken ”oikein” on jotenkin kontrollissa ja jos tekee jotain ”väärin”, saa vain syyttää itseään, jos raskaus menee pieleen. Se on Halen mukaan raskas taakka kantaa.
4. Ilon pelko
Hale kirjoittaa pitkän aikaa puhuneensa raskaudestaan jos-lausein, esimerkiksi ”Jos raskaus kestää loppuun asti” ja ”Jos lapsi syntyy”.
”Pelkäsin olla innoissani ja kauhuissani liian onnen ja ilon päästämisestä elämääni. Minusta oli epämukavaa ostaa kalusteita lastenhuoneeseen, ostaa vaatteita vauvalle tai edes pohtia nimeä. Aikaa muistellen toivon, että olisin antanut itseni nauttia ajasta enemmän, mutta haavani olivat vielä tuoreet. En halunnut suoda itselleni toiveita, jotka voisivat vain johtaa sydämen särkymiseen uudelleen”, Hale kirjoittaa kokemuksistaan.
Hale toteaa, että avoimuus ja muille saman kokeneille puhuminen auttoi häntä yhdeksän kuukauden odotuksen kanssa ja hän toivoo vastaavan avoimuuden auttavan muita tietämään, että pimeyden takana on valoa – ja jopa toivoa.
Lähde: HuffPost
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Nuku vähintään tämän verran, jotta pysyt kauniina – älä alita tätä määrää