4 syytä, miksi kuntoilu voi aiheuttaa päänsärkyä
Päänsärkysi syy voi olla jokin näistä neljästä asiasta.
Joillakin voi treenamisen yhteydessä ilmetä päänsärkyä – huolimatta siitä, että on juonut paljon vettä treenin aikana. Sertifioitu valmentaja Larysa DiDio selvitti Women’s Healthille syitä siihen, miksi päätä saattaa särkeä treenin yhteydessä.
DiDion mukaan yleensä säännöllinen kuntoilu vähentää päänsärkyä, koska liikkuessa vapautuu endorfiineja, verta virtaa aivoihin enemmän ja lihasjännitykset rentoutuvat. Jos päänsärkyä ilmenee, voi se hänen kertomansa mukaan johtua nestehukasta, verensokerin alentumisesta, rinnan, niskan ja hartioiden jumissa olevista lihaksista tai korkeasta verenpaineesta.
Nestehukka ja verensokerin alentuminen
Vaikka joisit tarpeeksi vettä treenin aikana, on syytä joudu sitä myös ennen kuntoilemaan lähtemistä.
”8-10 lasillista päivittäin ja optimaalisesti yksi lasillnen puolta tuntia ennen treeniä”, DiDio neuvoo.
Hän kehottaa myös pitämään huolta syömisestä. Syöminen on tärkeää, koska tyhjällä vatsalla treenaaminen saa verensokerin tippumaan ja pääkipu pahenee.
Lihasjumit
Jos sinulla on taipumusta päänsärkyyn, on silloin tärkeää, että valmistelet lihaksiasi treeniä varten etukäteen ja pitkin päivää – etenkin jos istut työpöydän ääressä paljon. Tärkeiden lihasryhmien rentouttamiseen DiDio suosittelee kahta yksinkertaista venytystä pitkin päivää.
Ensin rentouta rintaasi oviaukossa tehdyllä venytyksellä: aseta kyynärvarret oviaukon reunoille ja rinta edellä nojaa oviaukosta ulos.
Niska-hartaiseudun lihaksia rentouttaaksesi, koeta tuolivenytystä: ota ote tuolin alta vasemmalla kädellä ja samalla vedä päätäsi oikealla kädellä hellästi oikealle kunnes tunnet hyvän venytyksen ja toista sama toiselle puolen.
Korkea verenpaine
Äkilliset piikit verenpaineessa voivat aiheuttaa myös päänsärkyä.
”Varmista, että lämmittelet kunnolla, jotta sydämesi saa sopeutua edessä olevaan treeniin kunnolla”, DiDio sanoo.
DiDion mukaan on tärkeää pitää verenpaine aisoissa ja käydä säännöllisesti tarkistuksissa ja puhua lääkärille, jos huomaat jotain epätavallista, kuten kuntoilun aiheuttamaa päänsärkyä, jota et osaa selittää. Jos päänsärkyongelmat jatkuvat, käy lääkärisi pakeilla.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi