16 syytä, miksi naisen kannattaa omistaa koira
Koiran omistamisella on lukuisia erilaisia hyötyjä!
Onko sinulla koira? Sitten saatat tunnistaa nämä hyödyt koiran omistamisessa!
Näistä syistä koira tekee elämäsi paremmaksi:
1. Ystävyyteen liittyvät syyt
Sinulla on joku, jolle kertoa kaikki mietteesi ja murheesikin. Koiralle voi kertoa kaiken. Koira on ihmisen paras ystävä; lojaali kuuntelija.
2. Mielenterveydelliset syyt
Koira tuo onnea ja iloa omistajalleen. Koiran seura tekee olosi rauhallisemmaksi ja rennommaksi, mikä vähentää stressiä ja lisää onnellisuuttasi. Koiran kanssa leikkiminen lisää dopamiinia ja serotoniinia aivoissasi, mitkä vaikuttavat muun muassa tyytyväisyyteesi.
3. Fyysiset syyt
Koira lisää aktiivisuuttasi liikunnan suhteen, mikä lisää fyysistä hyvää oloasi.
4. Lasten terveydelliset syyt
Lapset, jotka ovat kasvaneet koirien kanssa, ovat vähemmän alttiita ekseemalle eli atooppiselle ihottumalle, kuin ne, jotka ovat eläneet kissojen kanssa tai eivät minkään lemmikin kanssa. Koiraperheissä kasvaneilla lapsilla on myös vähemmän allergioita.
5. Omat terveydelliset syyt
Koiralle juttelu ja sen taputtelu vähentää verenpainetta ja siten erilaisia elimistön, kuten sydämen, sairauksia.
6. Sairauksista toipumiseen liittyvät syyt
Tutkimusten mukaan koiran omistajat paranevat sairauksista, kuten sydänkohtauksista, paremmin kuin ne, joilla ei ole koiria.
7. Apuun liittyvät syyt
Koirat ovat erityisen hyviä apureita erilaisiin palvelus- ja hälytystehtäviin. Koirat voivat hyvin koulutettuina muun muassa auttaa lääkkeiden tuomisessa, ja ne osaavat tunnistaa muun muassa epileptisen kohtauksen.
8. Lasten kouluun liittyvät syyt
Tutkimukset ovat osoittaneet, että koiraperheissä on vähemmän lasten poissaoloja koulusta. Lapset ovat terveempiä.
9. Lasten itsearvostukseen liittyvät syyt
Tutkimusten mukaan koiraperheiden lapsilla on korkeampi itsearvostus.
10. Tunnesiteisiin liittyvät syyt
Koirat ja ihmiset muodostavat tiiviin suhteen. Koira saattaa etsiä omistajansa vaikka 4 500 kilometrin päästä, kuten kuuluisa tarina Bobbie-ihmekoirasta kertoo.
11. Vahtimiseen liittyvät syyt
Koirat, ja eritoten tietyt rodut, ovat erinomaisia vahteja. Varsinkin rottweilerit, saksanpaimenkoirat ja skotlanninterrierit ovat kuuluisia vahtikoiran kyvyistään.
12. Sosiaaliset syyt
Koirat saavat sinut tutustumaan uusiin ihmisiin helpommin. Koirat aloittavat ihmisiä herkemmin tuttavuuden tekemisen uusiin henkilöihin ja toisiin koiriin.
13. Hauskuuteen liittyvät syyt
Koiran seurassa ei ole koskaan tylsää. Koiran kanssa voi harrastaa ja tehdä monenlaisia asioita. Sitä voi kouluttaa tai sen kanssa voi vaikkapa leikkiä.
14. Uskomattomat pelastumiseen liittyvät syyt
Koira voi todellakin – uskomatonta kyllä – pelastaa elämäsi. Koirat voivat muun muassa haistaa syövän kehittymisen ihmisessä.
15. Stressiin liittyvät syyt
Koirat vähentävät omistajansa kokemaa stressiä tutkitusti.
16. Itsekehitykseen liittyvät syyt
Koirat kehittävät meitä itseämme paremmiksi ihmisiksi. Koirat opettavat meille muun muassa vastuuta, rauhallisuutta, epäitsekkyyttä ja sitoutumista.
Oletko sinä näistä samaa mieltä? Kommentoi alla!
Lähteet: Huffpost
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi