15 asiaa, joita naiset miettivät tavatessaan kumppaninsa vanhemmat ensimmäisen kerran
Kumppanin vanhempien tapaaminen on usein jännittävä ja stressaava hetki.
Kumppanin vanhemmat ovat kuitenkin he ihmiset, jotka voivat tulevaisuudessa olla sukulaisia avioliiton kautta tai muuten osa elämää, jos naimisiin meneminen ei kuulu parin suunnitelmiin. Moni haluaakin tehdä potentiaalisiin appivanhempin hyvän vaikutuksen, joten paineet voivat olla melkoiset.
Metro on listannut tämän valossa asioita, joita panikoivan ja jännittyneen naisen mielessä voi liikkua, kun hän tapaa ensimmäistä kertaa kumppaninsa vanhemmat.
1. ”No niin hengitä. Muista perusteet: mielistele äitiä, flirttaile sievästi isälle.”
2. ”Oho, vai tuolta hän sitten näyttää 25 vuoden päästä.”
3. ”Olen ihan varma, että hänen äitinsä arvaa, että harrastimme seksiä aamulla.”
4. ”Onpa täällä puhdasta. Miten tämä on mahdollista? Meidän täytyy siivota viikon ajan, jos he tulevat käymään.”
5. ”Missähän vessa on…jotta voin salaa vilahtaa katsomaan hänen lapsuuden huonettaan…”
6. ”Apua, lounasta. Pitää muistaa olla puhumatta samalla, kun pureskelee. Ja kiroilematta. Eikä kokeilla mitään outoa, jos en pidäkään siitä.”
7. ”Älä syö liian nopeasti tai saan uuden annoksen. Älä syö liian hitaasti tai hänen äitinsä luulee, etten pidä siitä.”
8. ”Miksi pitää puhua politiikasta, tämä on epämukavaa…”
9. ”Niinpä tietysti. Jälkkärinä juuri se, mistä en tietenkään pidä. Ja se ei ole edes laktoositonta. Mutta pakko syödä…”
10. ”Pakko kysyä, haluaako äiti apua keittiön siistimisessä. Vihaan sitä, kun vastaus on kyllä.”
11. ”Haluanko nähdä noloja lapsuuskuvia hänestä? No siksihän täällä ollaan!”
12. ”Awws, tuolta meidän lapsemme saattaisi näyttää. Hetkinen… Mitä minä jo ajattelen?!”
13. ”Voi apua, minun on pakko päästä kakalle. Enkä tietysti voi tehdä sitä täällä.”
14. ”Heeeeippa! Todellakin haluan tulla pian uudestaan käymään. Ja siis pianhan tarkoittaa, että ei ainakaan kuukauteen.”
15. ”Huooh, nyt voi rentoutua.”
Lähde: Metro
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi