13 päivittäistä tapaa, jotka voivat saada sinut ikääntymään nopeammin
Niin multitaskaaminen kuin esimerkiksi kumarassa oleminen voivat vanhentaa.
Tuntuuko sinusta, että vanhenet nopeammin kuin mitä aika vierii? Saatat tehdä päivittäin asioita, jotka salakavalasti vanhentavat ihoasi sekä lyhentävät elinikääsi.
1. Teet liian montaa asiaa samaan aikaan.
Useat tutkimukset ovat osoittaneen stressin edesauttavan vapaiden radikaalien muodostumista kehossamme, jotka vahingoittavat solujamme ja johtavat näin ikääntymiseen.
2. Syöt lähes aina jälkiruoan.
Sokeri aiheuttaa glykokaatiota, joka johtaa kollageenin vähenemiseen ja ihon veltostumiseen, tummiin silmänalusiin, pöhötykseen, laajentaa ihohuokosia ja edesauttaa juonteiden syntymistä.
3. Nukut vähemmän kuin viisi tuntia yössä.
Lyhyet yöunet on liitetty elinajan lyhenemiseen. Optimaalinen aika nukkua on vähintään seitsemän tuntia.
4. Vietät paljon aikaa television edessä.
British Journal of Sports Medicinen tekemän tutkimuksen mukaan jokainen television edessä vietetty tunti vähensi elinajanodotetta noin 22 minuutilla. Haitta piilee paikallaan istumisessa. Kun istut paikallaan kauemmin kuin 30 minuuttia, kehosi alkaa tallettaa sokeria soluihisi joka taas lisää ylipainon riskiä.
5. Vietät paljon aikaa istuen.
Ihmisillä, jotka parkkeeraavat takapuolensa tuoliin päivän ajaksi, on korkeampi riski sairastua muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin ja syöpään. British Journal of Sports Medicinen tutkimuksen mukaan 150 minuuttia viikossa liikkunut ryhmä eli 10-13 vuotta pidempään kuin passiivinen vertailuryhmä.
6. Et käytä silmänympärysvoidetta.
Silmiä ympäröivä iho on ohutta ja vanhenee nopeiten. Käyttämällä laadukasta silmänympärysvoidetta muiden ihonhoitotuotteiden ohella säästyt ennenaikaisilta rypyiltä ja juonteilta.
7. Käytät aurinkovoidetta ainoastaan etelänlomilla tai kesällä.
Ultraviolettisäteily on eniten ihoa vanhentava yksittäinen tekijä. Saat sitä arkielämässä aina ulkoillessasi, oli sää mikä hyvänsä, mistä syystä aurinkosuojaa kannattaa käyttää aina erityisesti kasvojen ja kaulan iholla. Ihoekspertit suosittelevat aurinkosuojia, joiden kerroin on 30-50.
8. Käytät liikaa meikkiä.
Eritysesti öljypohjaiset tuotteet voivat tukkia ihohuokosia ja aiheuttaa epäpuhtauksia. Hajusteet, ihoa ärsyttävät kemikaalit ja alkoholia sisältävät ainesosat kuivattavat ihoa ja poistavat ihosta luontaisia rasvoja. Tämä saa aikaan juonteita ja ryppyjä.
9. Nukut kasvot tyynyllä.
Vatsallaan tai kyljellään nukkuminen kasvot kiinni tyynyssä voi aiheuttaa ryppyjä ja juonteita ihon hangatessa tyynyliinaan lähes kolmasosan vuorokaudesta, joka päivä. Nuku selälläsi tai panosta satiiniseen tyynyliinaan, joka on hellempi kasvojen herkälle iholle.
10. Kotisi sisäilma on liian lämmin.
Kuuma sisäilma poistaa kosteutta, joka taas johtaa ihon kuivumiseen ja ennen pitkää ikääntymisen merkkeihin. Jos pidät usein tulta takassa tai lämmityslaitteita päällä, satsaa ilmankostuttimeen.
11. Juot juomasi pillillä.
Tämä tapa saattaa olla hyväksi hampaille, mutta suun muikistelu edesauttaa juonteiden syntymistä huulten ympärille. Sama efekti on tietenkin tupakoimisessa.
12. Ruokavaliossasi ei ole hyviä rasvoja.
Terveelliset omega-3-rasvahapot tekevät hyvää myös iholle saaden sen pysymään joustavana ja kiinteänä, mikä ehkäisee ryppyjen syntymistä. Hyvät rasvat edistävät myös aivojen ja sydämen terveyttä.
13. Kyyhötät kumarassa asennossa.
Huono työskentelyasento näyttöpäättellä saa selkärankasi väärään asentoon. Tästä on haittaa selän välilevyille, lihaksille ja luille. Jatkuva huonossa asennossa oleminen voi johtaa pysyvään epämuodostumaan ja kiputiloihin.
Lähde: Fox News
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi