12 negatiiviseksi luokiteltua luonteenpiirrettä, jotka voikin muuttaa edukseen
Jokaisessa on sellaisia luonteenpiirteitä, joita ei pidetä positiivisina piirteinä.
Osan kohdalla olisi aika ajatella, että niissä voi olla paljon hyvääkin. Ne voivat esimerkiksi johtua jostakin hyvästä luonteenpiirteestä, jonka kanssa ne vähän kuin muodostavat parin. Ja onko yleensäkään olemassa huonoja luonteenpiirteitä? Moni niistä liittyy siihen, että missä on elämänsä elänyt ja millaisen kasvatuksen on saanut. Osasta negatiivisista piirteistä, kuten julma ja väkivaltainen on vaikea löytää yhtään mitään positiivista, mutta näistä kahdestatoista se on helppoa.
1. Vitkastelija = Työskentelee hyvin paineen alla
Vitkastelija tekee asiat aina viime tingassa. Ehkä hän ajattelee, että seuraavalla kerralla hän tekee asian nopeammin, mutta sortuu taas vitkasteluun. Hän on oppinut toimimaan tällä tavalla ja tekee sen ehkä eritäin hyvin. Hän kykenee siten työskentelemään hyvin stressin alla.
2. Itsekäs = On hyvä pitämään huolta itsestään
Itsekkyys on aika usein hyvä asia. Sellaiset ihmiset, jotka eivät osaa sanoa kenellekään ”ei”, joutuvat tekemään elämässään paljon enemmän kuin itsekäs. Siksi itsekkyyttäkin tarvitaan, ainakin jonkin verran, jos ei halua elämään liikaa stressiä.
3. Herkkä = Enemmän empatiaa muita kohtaan
Herkkyys voi vaikeuttaa asioita, mutta se voi olla myös hyödyllinen piirre. Liian herkkä tarkoittaa sitä, että on vaikea ottaa vastaan kritiikkiä. Mutta se tekee herkäksi myös muiden tunteille, joten se on hyvä asia monissa tilanteissa. Hän on empaattisempi kuin muut ja osaa asettua toisen asemaan.
4. Sotkuinen = On erittäin luova
Sotku: jotkut ihmiset eivät siedä sitä ja toiset eivät siitä välitä. Sotkuisuus liitetään usein laiskuuteen ja tuottavuuden puutteeseen. Mutta esimerkiksi Einsteinilla, Steve Jobsilla, Mark Twainilla ja Mark Zuckerbergillä oli ja on erittäin sotkuisia työtiloja. Tutkimuksen mukaan sellaiset ihmiset ovat hyvin luovia.
5. Egoistinen = On erittäin luottavainen
Me kaikki tunnemme ihmisiä, joilla on tämä piirre. He hallitsevat keskusteluja ja kaikki liittyy niissä heihin itseen. Mutta jälleen kerran, he ovat vain vähemmistö. Terve ja hyvä ego on vain hyvä asia. Se tarkoittaa sitä, että on hyvä itseluottamus.
6. Ujo = Saavuttaa paljon yksin
Ujot ihmiset ovat sisäänpäin kääntyneitä ihmisiä, joilla on vaikeuksia olla tekemisissä vieraiden ja suurten ihmisryhmien kanssa. Vaikka toiset saattavat nähdä tämän puutteena, ujot ihmiset ovat uskomattoman toimeliaita ja he keksivät hyviä ratkaisuja.
He haluavat työskennellä yksin, saavuttaakseen mahdollisimman paljon, eivätkä he tarvitse siitä muiden hyväksyntää ja kiitosta. Introverteilla on suuri kysyntä nykypäivän työpaikoilla, koska he ovat tuotteliaita, hyvin harkitsevia ja melko luovia.
7. Neurootikko = Tarkastelee hyvin yksityiskohtia
Oletko henkilö, joka ei pysty päästämään asioista irti? Mietitkö asioita, jotka menivät pieleen eilen ja mitkä kriisit saattavat tulla esiin huomenna? Sitten olet vähän neuroottinen.
Neuroottiset ihmiset osaavat kuitenkin muuttaa ”virheen” hyvin usein positiiviseksi asiaksi. Heillä on tapana pitää kiinni jostakin niin sinnikkäästi, että kaikki yksityiskohdatkin on hoidettu kuntoon. He ovat tunnollisia, yksityiskohtiin keskittyviä ihmisiä.
8. Keskittymiskyvytön = Omaa ainutlaatuiset ongelmanratkaisutaidot
ADHD voi aiheuttaa sitä, että on vaikea keskittyä. Keskittymiskyvytön ei näytä pitävän kiinni yhdestä asiasta, ennen kuin se on valmis, vaan mieluummin tekee useita asioita kerralla. Jos on tämä luonteenpiirre, pidetään sellaista ihmistä keskimääräistä älykkäämpänä. Sellaisen ihmisen elämä ei ole koskaan tylsää, kun on aina monta rautaa tulessa kerralla.
9. Pessimistinen = Tuo realismia mukaan kaikkiin tilanteisiin
Pessimististä ihmistä pidetään yleensä negatiivisina ihmisinä. He näkevät kyllä jokaisen tilanteen negatiivisen puolen, mutta ovatko he koskaan onnellisia? Kun on tehtävä jokin vaikea päätös, pessimisti voi silloin loistaa ongelmanratkaisukyvyillään.
10. Laiska = On innovaattori
Laiskat ihmiset eivät saa mitään aikaiseksi. Mutta se on vain yleinen näkemys heistä. Heillä on taipumus tulla toimeen mahdollisimman pienellä määrällä työtä ja he ovat usein haaveilijoita, jotka löytävät aina tekosyyn käyttäytymiselleen.
Mutta laiskat ihmiset ovat usein keksijöitä ja innovaattoreita. He viettävät aika paljon aikaa yrittäessään löytää helpompia tapoja saada asiat tehtyä. He ovat myös melko hyviä löytämään tapoja saada rahaa niistä asioista, joita he rakastavat tehdä.
11. Impulsiivinen = Sekunnin mittainen päätöksenteko vie paljon aikaa
Tämä ominaisuus johtaa riskinottoihin, ja saa tekemään päätöksiä nopeasti koskaan taaksepäin katsomatta. Impulsiivinen henkilö saattaa herätä jonakin aamuna, myy kaiken omistamansa, ostaa asuntoauton ja lähtee tutustumaan ”maailmaan”.
Tämä käyttäytyminen pakottaa hänet sitten toimimaan uudella tavalla, joka voi olla juuri sitä, mitä hän on aina halunnut tehdä. Impulsiiviset ihmiset voivat tietysti tehdä huonojakin päätöksiä, mutta kun he tekevät hyviä, palkkiot siitä ovat upeita. Elämä ei koskaan ole tylsää, kun on tarpeeksi impulsiivinen.
12. Kyyninen = Ei tule koskaan huijatuksi
Kyynikot näkevät salaliitot ja ”pahan”, joka piilee jokaisessa. Toisilla on aina taka-ajatuksia, valtion virkamiehet tekevät kaikki joukko petoksia ym.
Terveellinen määrä kyynisyyttä on kuitenkin varsin hyvä asia, koska se estää olemasta huijausten ja petosten uhrina. Kyynikot pyrkivät etenemään varoen.
Sinulla on todennäköisesti yksi tai useampi näistä piirteistä, ja nyt tiedät, miten voit perustella ne hyviksi piirteiksesi.
Lähde: Yourtango
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi