12 lupausta, jotka kaikista onnellisimmat avioparit tekevät
Kun suhde on vakaalla pohjalla, on kumppanien välillä pyhä side, joka pitää kiinni rakkaudesta ja suhteen toimivuudesta.
Tuollainen side koostuu molemminpuolisesta luotettavuudesta ja yhteisistä sopimuksista, joita noudatetaan aina. Pareilla on omansalaisia keskinäisiä sopimuksia ja lupauksia, mutta osa niistä näyttäisi olevan yleisiä kestävimmissä ja terveissä suhteissa. Niitä on tunnistettu kaksitoista kappaletta, jotka esitellään tässä alla.
1. Luvattu tukea puolison tavoitteita, vaikka ne eivät aina tuntuisi hyvältä.
2. Luvattu hyväksyä toisen virheet, koska jokainen tekee sellaisia.
3. Luvattu hyväksyä toisen ystävät ja perheenjäsenet kaikkine virheineen.
4. Luvattu kunnioittaa sitä, että toisella on ollut elämää esimerkiksi suhteita ennen tätä suhdetta.
5. Luvattu keskittyä suhteessa oleviin positiivisiin asioihin enemmän kuin negatiivisiin.
6. Luvattu osoittaa toiselle ehdotonta tukea.
7. Luvattu olla aina johdonmukaisia eikä toimia selän takana eri tavalla kuin yhdessä ollessa.
8. Luvattu olemaan valmis uhrautumaan toisen puolesta.
9. Luvattu olla joustavia ja kärsivällisiä mahdollisimman hyvin.
10. Luvattu, että aina on mahdollisuus kommunikointiin puolison kanssa.
11. Luvattu olla tietoisia siitä, että toisella voi olla erilaisia mielipiteitä kuin itsellä.
12. Luvattu kunnioittaa puolisoa.
Lähde: Yourtango
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi