10 todella omituista faktaa ennustavat, että avioliittosi epäonnistuu

Todella oudoilla asioilla voi olla yhteys siihen, kuinka kauan avioliittosi kestää.
Kun onnellinen pariskunta astelee kohti alttaria, ei kovin moni varmaan ajattele, että oma avioliito päättyisi joskus eroon. Meidät on ohjelmoitu ajattelemaan, että oma liittomme kyllä kestää, sillä meidän rakkautemme voittaa kaikki esteet ja vaikeudet.
Ikävä kyllä tämä ei pidä paikkansa, ja kasvava joukko avioliittoja päätyy lopulta eroon. Erojen syyt voivat kuitenkin todella erilaisia, ja ne vaihtelevat pariskuntien välillä suuresti.
Osa erosyistä voi olla hyvinkin loogisia ja pääteltävissä olevia, mutta osa eroon johtavista asioista on todella omituisia!
Seuraavat 10 tieteellisesti todistettua faktaa ennustavat, että avioliittosi tulee hyvin mahdollisesti epäonnistumaan.
- Toinen tai kumpikin osapuoli työskentelee ammatikseen mallina, personal trainerina tai tanssijana
- Menette naimisiin ennen kuin olette täyttäneet 20 vuotta, tai yli 32-vuotiaina
- Mies työskentelee vain osa-aikaisesti tai on koti-isä
- Vaimo tienaa miestään enemmän
- Ette ole valmistuneet toisen asteen koulutuksesta
- Toinen tai kumpikin osapuoli on todella pessimistinen luonteeltaan
- Vain toinen osapuoli tupakoi
- Yli 20 % kutsutuista vieraista ei osallistunut häihin
- Olette matalan tulotason töissä
- Toisella tai kummallakin osapuolella on velkaa
Toivottavasti te ette osu mihinkään näistä kategorioista!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Your Tango
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- On olemassa yksi päivä, jolloin 80 % aikuisista ei saa unta – Kuulutko sinä heihin?
- Ota tämä yksi asia sänkyysi, ja nukut paremmin – todella helppo kikka
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- Suhteesi on tuhoon tuomittu, jos et huomioi siitä näitä 3 asiaa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- 15 asiaa, jotka kaikkien yli nelikymppisten kannattaa tehdä – ennen kuin on myöhäistä
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- 9 tapaa, joiden avulla saat vyötärösi näyttämään kapeammalta hetkessä
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- 7 asiaa, joista miehet eivät välitä makuuhuoneessa
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Tämä simppeli virhe saa sinut näyttämään pulleammalta kuin oikeasti olet
- Tässä ovat todelliset syyt, miksi miehet haluavat erota naisesta – 10 miesten kertomaa syytä
- Kaada kirkasta viinaa pesukoneeseen – näin se vaikuttaa lopputulokseen
- 10 merkkiä, jotka kertovat sinulle, että aineenvaihduntasi on hidastunut
- 11 helppoa tapaa parantaa aineenvaihduntaa – ja pudottaa painoa myös levossa