10 syytä, miksi mies on vähän myöhässä sovitusta tapaamisestanne
Hän on kyllä tulossa luoksesi sovitusti, mutta aina ajoissa oleminen ei vain onnistu.
Jokaisen naisen kohdalla käy silloin tällöin niin, että on tehnyt suunnitelmia poikaystävänsä kanssa ja tovin jo odoteltuaan saa viestin: ”Olen vähän myöhässä, kohta siellä!” Osan kohdalla tätä tapahtuu useinkin.
Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö mies osaisi olla ajoissa. Syy myöhästymiselle voi olla nimittäin joku seuraavista asioista.
10 syytä, miksi mies on vähän myöhässä sovitusta tapaamisestanne:
1. Hän tavallaan unohti, paljonko kello on. Hän on saattanut istuskella tietokoneen ääressä ja selannut Facebook-feediään ja katsonut kavereidensa linkittämiä hassuja videoita. Sitten hän yhtäkkiä huomaa, että hänen olisi pitänyt lähteä kymmenen minuuttia sitten – ja silti hän katsoo kesken olleen videon loppuun.
2. Hän kuhnaili suihkussa. Suihkuun on helppo unohtaa itsensä ja romanttisille treffeillenne valmistautuessaan suihkussa saattaa huomaamatta kulua kauemmin kuin suunnitteli.
3. Hänellä on peli kesken kaverinsa kanssa. Tai tv-sarjan jakso juuri päättymäisillään tai hän ei voi lähteä liikenteeseen ennen kuin telkkarista tuleva peli on loppunut. Samalla hän kuitenkin vilkuilee kelloa ja miettii, kuinka hän voi hoitaa kesken olevan hauskan jutun loppuun ja liikennevalojen ollessa aina sopivasti vihreänä hän ei ole kuin 10 minuuttia myöhässä.
4. Hän masturboi. Jos hän on sen ehtinyt aloittaa, ei hän sitä todellakaan jätä kesken vain ollakseen ajoissa.
5. Hän laskelmoi väärin muihin menoihinsa kuluvan ajan. Jos hänestä ei tunnu mahdottomalta olla ajoissa luonasi ja toteuttaa X määrä muita asioita, hän koettaa toteuttaa ne, mutta on todennäköisesti myöhässä sinun luonasi.
6. Hän huomasi puhelimensa akun loppuneen kokonaan. Hän kertoi tulevansa luoksesi ja sitten huomasi akun vetelevän viimeisiään. Hän tuli 20 minuuttia aiotusta myöhässä luoksesi, koska latasi virtaa puhelimeensa
7. Hän jäi suustaan kiinni kämppiksen/naapurin/lehdenjakajan kanssa. Hän oli juuri lähdössä, kun joku tuli juttelemaan hänelle ja keskustelu venyi ja venyi, oli se sitten kämppiksen tai naapurin kanssa.
8. Hän nukkui, kun soitit ja nukahti uudelleen. Hän oli päiväunilla, kun pyysit häntä kylään ja yhteydenottosi jälkeen hän simahti uudelleen vain hetkeksi.
9. Hän myöhästyi tarkoituksella, jotta ette ehtisi ehdottamaasi elokuvaan. Hän voi pahoitella myöhästymistään, mutta jos hänen myöhästymisensä johti siihen, ettei lippuja ehdi enää ostaa hänen mielestään hirveään elokuvaan, hän on vain tyytyväinen sisimmässään.
10. Hän oikeasti myöhästyi ruuhkan takia. Joskus myöhästyminen ei todellakaan johdu hänestä itsestään, vaan liikenne on vain laittanut kapuloita rattaisiin.
Lähde: Cosmopolitan
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 12 korvaamatonta vinkkiä ihmisille, jotka haluavat kodistaan siistin
- 3 yleistä kasvojenpesuvirhettä, joita monet naiset tekevät tietämättään
- 5 eniten ja vähiten addiktoivaa ruokaa – katso mikä on kaikista pahin
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Nainen, näistä merkeistä tiedät, että olet sitoutumiskammoinen
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- Tarkista, oletko hyvä vai huono äiti – horoskooppi kertoo
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- Tästä syystä naiset pitävät pullukoista miehistä
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä
- Jokaisesta autosta tulisi löytyä kynsiviila – tässä nerokas niksi
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Nuku vähintään tämän verran, jotta pysyt kauniina – älä alita tätä määrää