10 hölmöä asiaa, joita tulee tehneeksi eron jälkeen
Nämä asiat tulevat monille tutuksi eron jälkeen, mutta onneksi voi lohduttautua sillä, ettei ole ainoa, joka niitä tekee.
Kun käy läpi parisuhteen päättymistä, voi helposti päätyä tekemään sellaisia asioita, joita ei normaalisti tekisi. Ystävät voivat koettaa antaa hyviä neuvoja, mutta sydämensä särkenyt saattaa paahtaa eteenpäin hölmöjen valintojen tiellä.
”Aivot menevät tavallaan pois oikealta radalta, kirjoittaa Sally Biddall brittilehti Metron sivuilla.
Biddall on koonnut listan hölmöistä asioista, joita moni tekee eron jälkeen. Tämä lista toimii muistutuksena siitä, ettet suinkaan ole ainoa, joka on tehnyt samoja asioita, kun sydän on särkynyt.
1. Päädyt sopimattoman tyypin kanssa sänkyyn
Hän saattaa olla työkaverisi, varattu tai jopa oma ex-kumppani. Biddallin mukaan näin tapahtuu muutaman kerran, joten on parempi varmistaa, että ystäväpiirissä on myös sellainen henkilö, joka kertoo sinun olevan jumalatar vielä senkin jälkeen, kun päädyt Tinderistä löytämäsi tyypin viereen yöksi.
2. Juot kuin se olisi työtäsi
Pään nollaaminen voi tulla tarpeeseen – siltä ainakin tuntuu. Runsas juominen ei ole terveellistä, mutta viinilasillinen tai useampi tulee tarpeeseen, kun typerä exä ottaa yhteyttä.
3. Teet jotain dramaattista ulkonäöllesi
Kenties kysyt ystäviltäsi, sopisiko sinulle hiustyyli, joka ei todellakaan sovi sinulle. Ystäväsi kertovat sen sinulle, mutta hankit sellaisen joka tapauksessa.
4. Jokainen vastaantulija on Se Oikea
Liikkuessasi kotisi ulkopuolella katsot muita ihmisiä ja mietit, voisiko esimerkiksi kaupan kassatyöntekijä olla tuleva kumppanisi, jos hän vain ajaisi viikset pois. Biddall muistuttaa, ettei hän kuitenkaan ole Se Oikea.
”Olet vain hieman puutteessa ja se saa pääsi sekaisin. Tämäkin menee ohi”, hän kirjoittaa.
5. Aloitat uuden, tyhmän harrastuksen
Innostut käymään salilla kuudelta aamulla. Koetat myös houkutella ystäviäsi mukaan ja hehkutat, miten harrastuksesi saa sinut tuntemaan olevasi elossa. Kukaan ei kuitenkaan innostu ja lopulta into voi sinunkin kohdalla loppua muutaman viikon päästä.
6. Stalkkaat entistä rakastasi somessa
Tiedät luultavasti jo valmiiksi, että se on huono idea. Todella huono idea. Mutta kun olet juonut hieman viiniä, se tuntuukin maailman parhaalta idealta.
”Päädyt näkemään jotain, mitä et halunnut nähdä, suutut ja heräät aamulla kauheassa kankkusessa. 10/10 ei suosittelisi”, Biddall toteaa.
7. Syöt kaiken, minkä näet
Ihan alkuun eron jälkeen ruoka ei välttämätä maistu, mutta kun se alkaa maistua, niin se todellakin maistuu. Surullinen olo, syö kaikki, tunne olosi surkeaksi -sykli on Biddallin mukaan oiva esimerkki siitä itsensä sabotoinnista, jota eron jälkeen tekee.
8. Äyskit henkilölle, jolle ei pitäisi
Työkaverisi voi vaikuttaa siltä, että hän arvostelee sinua, mutta ei hän oikeasti niin tee. Anna hänen olla.
9. Esineet ja tavarat saavat sinut emotionaaliseksi
Marketin taloustavaraosastosta tulee sinulle helvetti. Ajattelet ostavasi uudet lautaset ja alatkin vain miettiä, miten et enää osta yhteisiä lautasia rakkaasi kanssa yhteiseen kotiin. Se on ikävä muistutus, joten parempi on pysyä tovi poissa taloustavaraosastolta.
10. Toista kaikki ärsyttävän monta kertaa
Biddallin mukaan homma ei mene niin, että voit tehdä vain yhden kohdan ja jatkaa eteenpäin. Sen sijaan toistat hölmöjä tekoja ja valintoja, kunnes pääsi on rauhoittunut.
”Mutta sen sanon, että asiat muuttuvat paremmaksi ja et todellakaan ole ainoa”, Biddall muistuttaa.
”Eräänä päivänä heräät ja huomaat, ettet ole itkenyt exäsi takia yli viikkoon”, hän jatkaa.
Lopulta ulkomaailma ei ole enää niin pelottava paikka ja viinin sijaan otatkin limsan limellä. Uusi, typerä hiustyylisi on alkanut kasvaa pois ja alat tuntea olevasi jälleen oma, toimintakykyinen itsesi.
”Onneksi olkoon erosoturi. Sinulla menee hyvin”, Biddalla päättää listauksensa.
Lähde: Metro
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 6 vinkkiä, joiden avulla teet itsestäsi todellisen hottiksen
- 18 merkkiä, joista tiedät että hän on se oikea
- Kuinka selvitä pettämisestä? 7 keinoa, jotka todellakin auttavat
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- Maailman onnellisin maa: Onnellisuuden vaikutus hyvinvointiin
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- 8 asiaa, jotka jokaisen tulisi luvata itselleen – itsevarmuus paranee
- 6 vinkkiä kiireisen naisen arjen helpottamiseksi
- 10 merkkiä, joista tunnistat että olet ”väärässä” parisuhteessa
- 10 merkkiä, jotka paljastavat että olet suhteessa sen oikean kanssa
- 6 asiaa, joihin miehet kiinnittävät eniten huomiota naisessa
- 9 merkkiä, jotka osoittavat, että puolisosi tulee rakastamaan sinua ikuisesti
- 10 asiaa, jotka vain parisuhteisiin kyllästyneet naiset ymmärtävät
- 12 merkkiä, jotka paljastavat, että heität aikaa ja elämää hukkaan
- 8 merkkiä, jotka paljastavat sinun olevan liian tunnollinen: voi olla haitaksi
- Jos kumppanisi käyttää usein tätä sanaa, hän saattaa pohtia eroa
- 10 turhauttavaa kommenttia: Älä koskaan sano näin vapaaehtoisesti lapsettomalle ihmiselle
- Lisää suihkepulloon kahta ”salaista” ainetta ja siivoa kylpyhuone – lopputulos on kiiltävä